Rules haaveilee kotibileistä koronan jälkeen

Ensiesityksessä Constantia-kappaleen musiikkivideo.

21.10.2020

Rules julkaisi mainion esikoisalbuminsa muutamaa kuukautta sitten. Iiti Yli-Harjan ja Sarra Keppolan muodostama bändi soittaa omien sanojensa mukaan stadionpoppia nörteille. Rulesin musiikissa syntikkavetoinen indiepop yhdistyy maailmankirjallisuudesta napattuihin tarinoihin, joissa annetaan ääni alun perin sivuun rajatuille naishahmoille.

Constantia-kappaleelle kuvattu musiikkivideo saa ensiesityksensä Rumban sivuilla nyt. Biisi pohjautuu Katherine Mansfieldin novellikokoelmasta The Garden Party löytyvään novelliin The Daughters of the Late Colonel (1920).

Novellissa kaksi eristyksissä elänyttä siskosta alkavat tyrannimaisen isänsä kuoleman jälkeen tajuta mistä kaikesta ovat jääneet paitsi. Nuorempi heistä, Constantia, on tarpeeksi nuori haaveillakseen elämästä, jollaista on kaivannut. Rulesin kappale kuvittelee näitä tunteita fyysisten aistimusten kautta.

Video on kuvattu ennen korona-aikaa, mutta nykyperspektiivissä siinä haaveillaan kotibileistä koronan jälkeen.

”Pidin elämäni ensimmäiset kotibileet 2013. Seitsemän vuotta myöhemmin, juuri ennen kuin korona muutti bilekulttuurin, loimme juhlat uudelleen”, videon ohjaaja Ansku Nousiainen kommentoi.

Ja video menee näin:

Lisää luettavaa