Rumba.fi välittää M&M-uutiset tuoreeltaan nettiin

20.10.2010

Musiikki & Media on musiikkialan ammattilaisten suurin ja tärkein tapahtuma Suomessa. Tampereella järjestettävä tapahtuma kerää yhteen yli 800 toimijaa seminaarin ja showcase-esiintymisten merkeissä.

Musiikki & Median seminaareissa on kuultu aikaisempina vuosina puhujina muun muassa Seymour Stein, David Fricke, Dave Dorrell, Gerd Leonhard,

Kaikkien aikojen ensimmäistä Musiikki & Media -tapahtumaa alettiin rakentaa keväällä 1989. Tampereen musiikkialan vaikuttajat Epe Helenius, Jouko Karppanen, Tapio Korjus ja Pentti Teräväinen kokoontuivat yhteiseen palaveriin visioimaan suomalaisesta musiikin ja median ammattilaisten tapahtumaa. Suomen Musiikki & Media-Tapahtumat S.M.M. Oy sai syntymänsä.

Tapahtumaa ideoimassa olivat alusta pitäen muun muassa Yleisradion Jukka Haarma ja Matti Grönberg. Ensimmäinen tapahtuma pidettiin syyskuussa 1989 tapahtuman pääkonsertissa, otsikolla Ajan sävelet / Vuosisadan iskelmäparaati esiintyi kunniavieraana Eugen Malmsten, joka oli maan ensimmäisiä jazz- ja pop-laulajia jo 1920-luvulla. Estradilla nähtiin myös. Pate Mustajärvi, Mari Rantasila, Topi Sorsakoski, Solistiyhtye Suomi, Rainer Friman ja Erkki Junkkarinen.

Musiikki & Media vakiinnutti nopeasti paikkansa alan ammattilaisten keskuudessa vuoden tärkeimpänä tapahtumana, jossa tapasivat kaikki alan toimijat. Seminareissa ja paneeleissa on käsitelty vuosien mittaan lähes kaikkia mahdollisia musiikki- ja media-alojen ajankohtaisia asioita.

Musiikki & Media on ollut myös edistämässä suomalaisen musiikin vientiä ja kansainvälistymistä. Tapahtumaan on kutsuttu vuosittain maailmalta merkittäviä musiikkibisneksen vaikuttajia, joille on näin tarjottu mahdollisuus tutustua suomalaiseen musiikkiin ja nähdä myös livenä potentiaalisia vientiartisteja. Tapahtuma toimii yhteistössä Music Export Finland Associationin kanssa.

Vuosina 2007-2009 Musiikki & Median tuotannosta vastasivat Lauri Laurila ja Kimmo Pekari. Vuodesta 2010 alkaen tapahtuman tuotannosta vastaa palkattu tuottaja. Taustalla vaikuttavat Suomen Musiikki & Media-Tapahtumat S.M.M. Oy:n omistajat, jotka ovat musiikkibisneksen veteraaneja.

Musiikki & Median aikana järjestetään Industry Awards -Gaala. Industry Awards -palkintojen tarkoituksena on huomioida kuluneen vuoden aikana työssään ansioituneet musiikkialan ammattilaiset. Palkinnot ovat musiikkibisneksen ammattilaisten tunnustus niille alan toimijoille, joiden työn tulokset ovat usein tuntuvampia ja näkyvämpiä kuin tekijät itse. IA-palkintoja on jaettu Musiikki & Media -tapahtuman yhteydessä järjestettävässä gaalassa vuodesta 1995 saakka. Vuonna 2008 palkintoja jaetaan kaikkiaan 23 kategoriassa, jotka on jaettu kolmeen pääsarjaan. Lisäksi jaetaan yksi tai useampi erikoispalkinto.

Musiikki & Median yhteydessä järjestetään Lost In Music -kaupunkifestivaali. Lost In Music on Musiikki & Median yhteydessä järjestettävä kaupunkifestivaali, joka tuo kaupunkiin lähes 100 artistia ja yhtyettä. Kaupungin parhaat keikkapaikat esittelevät ajankohtaisia ja mielenkiintoisia kotimaisia artisteja 20.–23.10.2010.

Musiikki & Media -tapahtuman kotisivut

Lost in Music -kaupunkifestivaalin kotisivut