Ruotsin kultaisimmilta kultamussukoilta eli Abbalta uutta musiikkia – ”35 vuoden jälkeen tuntui, että tämähän voisi olla kivaa”

Ihan oikeasti.

Abba, tuo Ruotsin maailman suosituin bändi on aktivoitunut kypsällä aikuisiällään.

Ensin bändi alkoi tehdä yhteistyötä ”virtuaalimaailmankiertueen” tiimoilta viime vuonna. Nyt nelikko tiedottaa äänittäneensä kaksi täysin uutta biisiä.

”Päätöksemme toteuttaa Abban jännittävä hologrammikiertueprojekti johti odottamattomaan suuntaan. Me kaikki neljä tulimme siihen tulokseen, että näin 35 vuoden jälkeen voisi olla hauskaa yhdistää voimamme uudestaan ja astua levytysstudioon. Joten teimme sen.”

”Oli kuin aika olisi pysähtynyt ja olisimme olleet vain lyhyellä lomalla tässä välissä. Se oli äärimmäisen riemullinen kokemus!”

”Tämä johti kahteen uuteen biisiin. Toinen niistä on nimeltään I Still Have Faith In You ja se esitetään NBC- ja BBC-kanavien tuottamassa TV-ohjelmassa ensi joulukuussa. Olemme ehkä vanhempia, mutta tämä biisi on uusi, ja se tuntuu hyvältä.”

Kumpikin biisi kuullaan ilmeisesti myös ”livenä” Abban tulevalla hologrammikiertueella.