Ruotsissa vangitulle jenkkiräppärille satelee tukea ympäri maailmaa – myös Suomesta

#justiceforrocky

10.07.2019

Kuten aiemmin uutisoitiin, on Asap Rocky joutunut pidätetyksi Ruotsissa Tukholmassa pahoinpitelystä epäiltynä.

Rockya on yritetty saamaan vapaaksi, mutta tuloksetta. Pahimmillaan räppäriä voi odottaa jopa kuuden vuoden tuomio. Rockyn oman näkökulman tapahtuneesta voi lukea tästä. Selkkauksen takia monet meneillään olevan maailmankiertueen keikoista on ainakin vaakalaudalla, ellei peruttu. Miehelle on pystytetty nyt myös oma adressi change.org -sivustolle, jolla vaaditaan tämän vapauttamista.

Asap Rockyn olisi tarkoitus esiintyä myös Blockfestissa elokuussa. Tampereen kaupunkifestivaali julkaisikin asian tiimoilta oman päivityksensä, jonka voi lukea alta.

Lisää luettavaa