Ryhtiliikkeen aika – Costi julkaisi debyytti-ep:n

Uutta Costia.

12.12.2021

Tuore PME-kiinnitys Costi antaa vuoden päätteeksi näytteen osaamisestaan Safari-ep:n muodossa. Energinen ja ytimekäs räppäri on tullut tänä vuonna todenteolla esiin, uudella ep:llä on kaksi vanhaa ja neljä uutta biisiä. Costin ennen levy-yhtiötä tehdyn haastattelun löydät täältä.

Pölyt pyyhitään olkapäiltä heti ensimmäisellä Ryhtiliike-kappaleella, joka kertoo elämänvalinnoista. Paljon omaehtoisuun puolesta vannotaan ja määränpäätä tavoitellaan myös monilla muilla kappaleilla. Costi antaa ep:llä varsin itsevarman kuvan itsestään. Paljon on silti vielä edessä, tamperelainen lupaa:

”Safari on nimensä mukaisesti pienimuotoinen safari minun pään sisään. Kuuntelijat ovat ikään kuin pienellä tutkimusmatkalla, jossa he pääsevät tutustumaan yhä paremmin minuun. Tämä on kuitenkin vain pintaraapaisu siitä koko kuvasta, joka hahmottuu projekti projektilta yhä enemmän.”

Ep:ltä löytyvästä Vuosii-kappaleesta julkaistiin musiikkivideo, jonka näet alta. Koko ep sitten suoratoistopalveluista.

Lisää luettavaa