Ryminällä takaisin tulleelta Jonas Brothersilta tulossa albumin lisäksi myös dokumenttielokuva – katso traileri ja kuuntele soundtrack täältä!

Jonas Brothers on tullut jäädäkseen.

YouTube

Jonas Brothers, eli Nick, Kevin ja Joe Jonas, palasivat vuosien jälkeen takaisin yhteen ja samalla heidän uransa lähti nousukiitoon, josta tuli suurempi kuin koskaan aiemmin. Yhtye saavutti esimerkiksi ensimmäisellä yhteenpaluun jälkeen julkaisemallaan singllä Sucker  Billboard-listaykkösen ensimmäistä kertaa koko urallaan. Tähän mennessä trio on julkaissut tulevalta albumiltaan Happiness Begins lisäksi myös singlen Cool.

Nyt on paljastunut, että albumin lisäksi tulossa on myös dokumentti Chasing Happiness, joka kertoo yhtyeen tarinan aina sen perustamisesta hajoamiseen ja yhteenpaluuseen asti. Trailerin perusteella dokumentista löytyy myös kotivideoita koskien veljeksien henkilökohtaista elämää, kuten avioliittoa ja perheen perustamista.

Dokumentin trailerin voit katsoa alta. Sen lisäksi eilen julkaistiin myös soundtrack-albumi, jolle on koottu dokumentissa kuultavaa musiikkia. Myös sen voit kuunnella alta.