Sacha Baron Cohen palasi Ali G:n rooliin – uusintojen alussa katsojia varoitellaan ”rasistisista termeistä ja kielenkäytöstä”

Ali G palaa lavoille.

Sacha Baron Cohen on jälleen Ali G.

Sacha Baron Cohen esitti Ali G:tä vuodesta 2000 aina vuoteen 2004 Da Ali G Show’ssa. Vuonna 2002 ilmestyi elokuva Ali G Indahouse.

Sacha Baron Cohenin esittämä Ali G -hahmo haastatteli julkisuuden hahmoja ja kansan syviä rivejä ja kyseli heiltä yleensä mitä järjettömimpiä kysymyksiä. Osa aavisteli haastattelujen aikana jonkin olevan vialla, osa yritti parhaansa mukaan vastailla Ali G:n aivottomiin kysymyksiin. Myötähäpeämittari huusi usein punaisella.

Baron Cohen herätti hahmon henkiin stand up -esityksissään Sydneyssä Australiassa tänä kesänä. Lisää stand up -esityksiä on luvassa, hän lupaili.

Tämän vuoden toukokuussa Da Ali G Show’n sensuroimattomat uusinnat alkoivat pyöriä Britbox-suoratoistopalvelussa. Jaksojen alussa nähtiin varitusteksti, jossa kerrottiin materiaalin olevan mahdollisesti loukkaavaa, ja sarjan sisältävän muun muassa rasistia termejä ja rankempaa kielenkäyttöä.