”Sain nimen hauskimman…” – Suomiräppäri rakensi uuden biisinsä vanhan lastenohjelman ympärille

Jan Taagi sai nimen hauskimman, vähän kuten Kaapo aikanaan.

07.12.2017

Kerroimme Jan Taagin Telemark-biisistä marraskuussa. Nyt Taagilta saadaan uutta ja vaikuttaa siltä, että tämä nimi kannattaa kirjata muistiin.

Jan Taagi on rakentanut uuden biisinsä Kaapo-lastenohjelman ympärille. Kaapo on sarja, jonka monet niin ysärin kuin nollanollan lapset varmasti muistavat. Eiköhän muistot veresty viimeistään tätä kappaletta kuunnellessa.

Kappale ei kuitenkaan ole lapsellinen, vaan eräänlaista trap-rnb:ta. Jan Taagi esittelee tällä kappaleella niin laulutaitojaan, kuin rap-osaamistaan. Tällä biisillä on siis helppo tehdä selväksi, että mistä Jan Taagista vielä mahdollisesti on.

Ennen seuraavia etappeja suosittelemme tsekkaamaan tämän videon alta. Mikäli et ole aivan varma, että miten Kaapo tähän kaikkeen liittyy, niin voit verestää muistojasi katselemalla kyseisen sarjan tunnarin myöskin alta.


Lisää luettavaa