Samma gamla vanliga -hitin tehnyt ruotsalaisräppäri A36 julkaisi odotetun debyyttilevynsä

Avaruusteemasta inspiroituva A36 on nimennyt levynsä Yhdysvaltain sotilaslentokenttä Area 51:ä mukaillen.

14.11.2021

Onkohan vielä olemassa joku, jolta on jäänyt kuulematta Samma gamla vanliga -tapauksesta? Kyseessähän on ruotsalaisen räppärin A36:n jättihitti, joka toi artistin meidän suomalaistenkin tietoisuuteen. Biisi dominoi singlelistoja alkuperäisenä biisinä, mutta niin dominoi sen remix-versiokin, jonka tekivät Cledos, Ibe ja Averagekidluke. Samma gamla vanliga -remix julkaistiin syyskuussa, ja se on pysytellyt Suomen Spotify Top 50 -listan kärjessä siitä lähtien.

Nyt pääsemme jälleen ruotsiräpin äärelle, sillä Warnerille levyttävä A36 julkaisi perjantaina kovasti odotetun debyyttialbuminsa. Göteborgista kotoisin oleva A36 aloitti uransa viime vuonna Alien-sinkun myötä, jonka esittelemästä avaruusteemasta on muodostunut yksi artistin tavaramerkeistä. “Jo ensimmäisestä päivästä lähtien, kun saavuin alalle, tunsin erottuvani muista. Minulla on aina ollut oma flow sekä soundi. Haluan todistaa Area 36:lla, että olen monipuolinen artisti, eikä soundillani ole rajoja”, A36 kertoo.

Albumi onkin ennen kaikkea taidonnäyte A36:n kyvystä leikitellä sanoilla ja rytmityksillä. Kappaleet kuulostavat parhaimmillaan sulavalta tanssilta, jonka aikana jokainen elementti loksahtaa upeasti paikalleen. Levyn tuotannosta vastaa pääosin Oscar Chase, mutta biittien takaa löytyy muitakin nimiä, kuten Elai, Straynané, K.J. ja Charlie Bernardo, mikä monipuolistaa albumin soundia. Levyllä käydään mielenkiintoisissa ääripäissä lattariviboista träppiin ja viimeisen päälle hiotuista tanssilattiahiteistä rauhaisamman melankolisiin pohdintoihin.

Albumin nimi Area 36 on saanut inspiraationsa Yhdysvaltain sotilaslentokentästä Area 51:stä, joka sekin kuljettaa Area 51:een liitettyjen salaliittoteorioiden kautta ajatukset vaihtoehtoisiin todellisuuksiin ja maapallon ulkopuoliseen elämään.

A36 nähdään Suomessa uudenvuodenaattona, kun artisti esiintyy Kaapelitehtaalla Blockfestin järjestämässä Big Night -tapahtumassa. Kirjoitimme siitä lisää täällä, ja liput tapahtumaan löydät täältä.

Albumin loppupuolelta löytyvään Block-biisiin julkaistiin perjantaina musiikkivideo, jonka näet suoraan alta.

Lisää luettavaa