Samurai Rauni Reposaarelaiselle kaksi Jussi-ehdokkuutta

Yksi viime vuoden kotimaisista elokuvatapauksista, muusikkonakin tunnetun Mika Rätön ohjaama Samurai Rauni Reposaarelainen on ehdolla kahdessa kategoriassa parhaita pitkiä kotimaisia elokuvia palkitsevassa Jussi-gaalassa.

Ensimmäinen ehdokkuus tuli parhaasta musiikista työryhmälle, johon kuuluvat Pasi Salmi, Mika Rättö, Harri Sippola ja Sami Sänpäkkilä. Toinen ehdokkuus on merkitty Anna Elolle ja Mika Rätölle maskeeraussuunnittelu-kategoriassa.

Porilaisin talkoovoimin työstetty Samurai Rauni Reposaarelainen pyöri elokuvateattereissa lokakuun loppupuolelta tammikuulle saakka. Sekä ihastusta että vihastusta herättäneen elokuvan musiikki julkaistiin myös äänitteenä Fonal Recordsilla. Kuuntele elokuvan musiikkia alta!

Työnsimme uutisen kunniaksi Rumbassa 5/2016 julkaistun Mika Rätön haastattelun luettavaksi nettiin!