Night Visions – Back to Basics -elokuvafestivaali on startannut ja haastattelimme neljää ohjaajaa. He ovat hyvin salaperäisen toimintasankarin eläkevuosista ja eletyn elämän selonteosta kertovan The Man Who Killed Hitler and then the Bigfoot -elokuvan ohjaaja Robert D. Krzykowski, venäläisen T-34-toimintaelokuvan ohjaaja Aleksey Sidorov, ruotsalaisen viruskauhuepidemiaelokuvan Operation: Ragnarök ohjaaja Fredrik Hiller ja Sympathy for the Devil: The True Story of the Process Church of the Final Judgment -dokumentin ohjaaja Neil Edwards.
The Man Who Killed Hitler and Then the Bigfoot
Esitysajat ja lisätiedot Night Visionsin sivuilta.
Elokuvan nimi The Man Who Killed Hitler and Then the Bigfoot viittaa enempi eleokuvan Hei, me lennetään! (Airplane, 1980) tapaiseen hupailuun tai Hobo With a Shotgun -henkiseen rymistelyyn. Mutta kyseessä onkin paljon nähneen ikääntyneen sankarin tilintekoa itsensä ja menneisyytensä kanssa. Miten päädyit tähän nimivalintaan?
Robert D. Krzykowski: ”Alun perin tarkoituksenani oli tehdä pulp-henkinen seikkailu- ja kostotarina. Tarinaa kehitellessäni otin toisen suunnan ja pohdin läheisiäni, joita tuolloin olin menettänyt. Millainen heidän elämänsä on lopulta ollut. Mitä he ovat menettäneet elääkseen elämänsä niin kuin ovat eläneet. Mitä jäi saavuttamatta. Ehtivätkö he tavata kaikki tuttunsa, joita halusivat nähdä ennen poismenoaan. Millaiset on suuria sankaritekoja tehneen miehen vanhuuden päivät. Olivatko sankariteot hänelle itselleen minkään arvoisia. Näiden kysymysten ympärille rakensin elokuvan tarinan.”
Sam Elliott näyttelee hittielokuva A Star Is Bornissa ja The Man Who Killed Hitler and Then the Bigfootissa. Oliko aikataulujen suhteen haasteita?
Krzykowski: ”Sam Elliott liittyi elokuvani kuvauksiin kolme viikkoa A Star Is Bornin kuvausten jälkeen. Aloitimme välittömästi kuvaamaan hänen kohtauksiaan ja tämä vei aikaa noin kolme viikkoa. Nuorta Calvin Barria (Sam Elliottin roolihahmo) näyttelevän Aidan Turnerin kohtaukset kuvattiin tämän jälkeen kahdessa viikossa. Sam Elliott jäi Massachusettsiin kuukaudeksi kanssamme ja hänestä tuli meille henkinen tuki, jolta sai valtavasti energiaa. Sam on valloittava ja sanoinkuvaamattoman inspiroiva ihminen.”
Millaista on ollut markkinoida tämän nimistä elokuvaa?
Krzykowski: ”Tällaisella nimellä on helppo markkinoida elokuvaa. Tehtävämme on ollut tuoda esiin enempi elokuva edesmenneen ohjaaja Hal Ashbyn (1929–1989, mm. Harold and Maude, 1971) tyylisenä henkilökuvana. Paljon mielikuvitusta, mutta maltillinen kerrontatyyli. Elokuva ei siis ole mikään grindhouse-tyylinen Cannibal Holocaust. Yleisön reaktioita on ollut mukava seurata. Samoin kommentteja risuista ja ruusuista. Genre-elokuvat antavat mahdollisuuden kokeilla tiettyjen tyylilajien ja oman uskottavuuden rajoja. Sam Elliottin lisäksi minulla oli onni saada elokuvaan vastaavaksi tuottajaksi lukuisia genre-elokuvia tuottanut, käsikirjoittanut ja ohjannut John Sayles (s. 1950, käsikirjoitukset mm. Piraija 1978, Ulvonta 1981). John on aina tehnyt viihdyttäviä elokuvia ja tiesi miten saamme kerrottua tarinamme sillä budjetilla mitä meillä oli. Hän auttoi meitä selviämään kaikista mahdollisista karikoista missä käyskentelimme elokuvan teon aikana.”
Onko sinulla jo tiedossa seuraavaa elokuvaa?
Krzykowski: ”Minulla on muutamia ideoita, mutta nyt nautin tästä elokuvasta, jota olen työstänyt viimeiset 12 vuotta, ja jonka kanssa olen kiertänyt maailman eri kolkissa viimeiset yhdeksän kuukautta.”
T-34
Esitysajat ja lisätiedot Night Visionsin sivuilta.
T-34 pitää sisällään hienosti toteutettuja tankkitaisteluja ja keskitysleirikohtaukset ovat erittäin vakuuttavasti kuvattu. Kauan sinulla kesti toteuttaa T-34-elokuva?
Aleksey Sidorov: ”Elokuvan alkuperäisen käsikirjoituksen työstämisestä elokuvan valmistumiseen vei aikaa viisi vuotta. Se oli todella työläs kokemus. Venäjällä tai pikemminkin Neuvostoliitolla on pitkät perinteet sotaelokuvista. Näin kansallista tunnepitoisuutta sisältävän genren kanssa on oltava hyvin tarkkana ja varovainen. Elokuvassa on oltava uutta näkökulmaa jo monesti käsiteltyyn aiheeseen ja toimintaa on oltava riittävästi tai elokuva koetaan tylsäksi.”
”Keksin elokuvaan uuden näkökulman ja se onkin monella tapaa enempi seikkailuhenkinen, kuitenkin sota-ajan elokuvan kerronnassa oltava hyvin tarkkana ettei päädy loukkaamaan ketään. Sotaan liittyy edelleen erilaisia tunnetiloja katkeruudesta suruun. Työstin käsikirjoitusta liki kaksi vuotta.”
”Aloittaessamme kuvaukset emme osanneet kuvitellakaan miten haastavaa tankkitaistelujen toteuttaminen on. Meillä oli kolme toimivaa tankkia, loput oli toimimattomia malleja tai efektein tehtyjä. Tankkien liikkeet, tankkien ohjaamoissa sotilaiden käyttäytyminen tuli olla tarkasti suunniteltua ja ennen kaikkea realistisesti toteutettua. Vaati paljon aikaa ja kekseliäisyyttä saada aikaiseksi näyttäviä tankkitaisteluja niin ettei etäisyydet näytä naurettavilta.”
”Kuvausten jälkeen huomasin, että meillä oli likimain tuhat CGI-erikoistehostekohtausta saatettavana valmiiksi. Jälkituotanto vei lähes vuoden ja teimme kaikki ympäripyöreitä päiviä. Onneksi kaikki vaivannäkö tuotti tulosta ja elokuva on osoittautunut Venäjällä menestykseksi.”
Elokuvaa katsoessani mieleeni tuli monissa toimintakohtauksissa sekä Ringo Lamin Hong Kong elokuvat kuten Prison on Fire, In Hell, City on Fire sekä John Woon elokuvat. Ovatko nämä ja muut Hong Kong -elokuvat toimineet sinulle inspiraationa?
Sidorov: ”Kiitos paljon vertauksesta. En edes ole ajatellut koko asiaa tuolta kantilta! Nuorempana katsoin todella paljon John Woon sekä Ringo Lamin elokuvia ja tietty myös muita Hong Kongin action-elokuvia ja harrastin itämaisia taistelulajeja. T-34:n teon aikaan en seurannut niin paljoa kyseistä genreä, mutta John Woo ja Ringo Lam ovat toimineet oman työni inspiraationa alitajuisesti.”
Operation: Ragnarök
Esitysajat ja lisätiedot Night Visionsin sivuilta.
Operation: Ragnarök oli alun perin nimetty Zone 261:ksi. Mikä johti elokuvan nimenmuutokseen?
Fredrik Hiller: ”Elokuvalla kesti niin kauan valmistua. Ja onhan Operation: Ragnarök paljon parempi nimi kuin alue se ja se.”
Elokuvassa ruotsalaiseen pikkukaupunkiin saapuu sukellusvene uhkaavasti kuin Umberto Lenzin Nightmare Cityssä konsanaan.
Hiller: ”Koin elokuvassa vedestä saapuvan uhan, kuten tässä sukellusveneen psykologisena pelotteena. Näen meren kuin ihmisten alitajunnan; tuntematon ja uhkaava, etkä tiedä mitä pinnan alta löytyy. Elokuvan virus on kuin se paha mitä emme halua itsessämme, tuttavissamme tai etenkään tuntemattomissa kohdata. Nykypäivästä voi ammentaa niin paljon näitä itse tekemiämme kauhukuvia. Toisten seksuaalisuus, etninen tausta, uskonto. Tätä listaa voi jatkaa loputtomiin vakavilla ja vähemmän vakavilla asioilla. Tätä pelkoa, sitä kautta lietsottua vihaa elokuvan virus kuvainnollisesti esittää.”
Elokuvassa on todella raju kohtaus, joka ei liity virukseen vaan ihmisten keskinäisiin ennakkoluuloihin ja pinnan alla kytevään vihaan kuten jo mainitsit. Miten saitte näin vaativan kohtauksen tehtyä?
Hiller: ”Näyttelijöille annettiin tilaa ja aikaa valmistautua kohtaukseen. Kävimme fiktion kautta läpi erittäin herkkää tilannetta, mitä kanta-ruotsalaisilla on ulkomaalaistaustaisia kohtaan. Huomasimme kohtausta kuvatessa, että olemme tekemisissä dynamiitin kanssa. Kohtauksen valmistelu vei kuusi tuntia ja siihen jokaisen oma harjoittelu tahoillaan vielä päälle. Jokainen meistä meni hyvin syvälle itseensä. Kohtaus kuvattiin kahden päivän aikana. Tämä saattoi vaikuttaa myös saamaamme kritiikkiin, kun elokuva julkaistiin Ruotsissa.”
Millaista palaute sitten oli?
Hiller: ”Ruotsissa joko tehdään täysin naama peruslukemilla vakavaa elokuvaa, tai sitten täysin läskiksi lyötyä huumoria. Eräällä ruotsalaisella elokuvafestivaalilla minulle tultiin sanomaan, että genre-elokuvaa ei tehdä näin! Viitaten muun muassa mainitsemaasi kohtaukseen. Ja miksi ei voisi? Sitä varten genre-elokuvia tehdään, että voidaan tuoda esille eri kulmia, vakavia sellaisia, viihde-elokuvaa hyödyntäen. Näin elokuvia tehdään pitkin poikin maailmaa.”
”Ruotsalaisilla on silti paljon opittavaa elokuvan kerronnasta, tuntuu kuin laajempaa mielikuvituksen käyttöä ei sallittaisi. Lontoossa käydessäni erään kahvilan seinään oli kirjoitettu Lewis Carrollin mainio lause: Mielikuvitus on ainoa puolustus todellista maailmaa kohtaan.”
Sympathy For The Devil: The True Story of the Process Church of the Final Judgment
Esitysajat ja lisätiedot Night Visionsin sivuilta.
Sympathy For The Devil: The True Story of the Process Church of the Final Judgment -dokumentissa haastatellaan lukuisia The Process -lahkon 1960-1970-lukujen jäseniä. Dokumentti sisältää todella paljon anekdootteja ja tarinoita lahkon syntyajoista aina tähän päivään asti. Kuinka paljon sinulla on kuvattuja haastatteluja ja kuinka paljon elokuvasta täytyi jättää pois?
Neil Edwards: ”Valtavat määrät! Kokonaisia tarinoita jäi pois. Minulla meni kolme vuotta tehdä haastatteluja ja useiden entisten jäsenten saaminen kameran eteen vei paljon aikaa. Kokonaisia tarinoita kultin jäsenten seikkailuista jäi pois, mutta materiaalia on niin kiitettävästi, että voisin editoida helposti kaksi tai kolme muuta elokuvaa samasta aiheesta. Kun kerrottavaa on näin paljon, tein päätöksen tehdä dokumentin niin suoraviivaiseksi kuin mahdollista. Dokumentissa käydään läpi alusta alkaen miten kultti oli aluksi psykoterapiaryhmä, tämän jälkeen psyykikko-/henkinen ryhmä, eri elementtejä uskonnoista ja niin edespäin. Vuosina 1965–1974 tapahtui jo niin paljon, että pitäydyin niin perusasioissa viedäkseni tätä valtaisaa tarinaa eteenpäin.”
Onko jotain poisleikattua, mistä voisit mainita näin haastattelussa?
Edwards: ”Tätä tarinaa ei elokuvassa ole. Lahkon jäsenistöä päätti lähteä Eurooppaan hienosti vaatetettuina, mutta heillä ei ollut mukanaan minkään maan valuuttaa. He vain kiersivät pitkin poikin ja päättivät katsoa minne tie vie. Enempää en tästä kerro, sillä eiköhän tästäkin kultin tempauksesta saata poikia jotain isommin kerrottavaa vielä, haha.”
The Process -jäseniä syytettiin osallisuudesta Sharon Taten murhaan ja Son of Sam -sarjamurhaajaan muutamia esimerkkejä mainitakseni. Mitä mieltä olet, olisiko The Processin pitänyt olla hyvin pienenä ryhmänä, eikä niin räväkkänä?
Edwards: ”Mielenkiintoista kyllä, heitä pidetään hyvin salailevana ryhmänä. Tosin heidän eri lahkojen yhteystietoja löytyi helposti eri lehdistä ja heidät oli siten suht helppo löytää. Nyt internet-aikakaudella tieto liikkuisi vieläkin nopeammin. Ainakin ne kultin jäsenet, jotka tapasin dokumenttia tehdessäni, olivat hyvin mukavia. Julkaisuja ja kultin jäsenten tapaamisia sotkettiin helposti esimerkiksi Charles Mansonin kultin väkivaltaisuuksiin.”
”Sitten taas George Clinton kulki samanlaista polkua kuin The Process -ryhmä. Clinton otti suoria vaikutteita ja sanoituksia musiikkiinsa kultilta. Maggot Brain- ja America Eats Its Young -albumit ovat puhdasta Process Church -yhteistyötä. Kuten dokumentissakin mainitaan, Process Churchin ’isä Malakai’ on erikseen mainittuna America Eats Its Youngin krediiteissä.”
Dokumentissa haastatellaan myös itse John Watersia.
Edwards: ”John Waters oli ilo saada mukaan dokumenttiin. Hän kuvaa myös hyvin tämän dokumentin tekemistä. Lähestyin herra Watersia jo dokumentin varhaisessa valmisteluvaiheessa ja tuolloin hänellä ei ollut aikaa osallistua dokumentin tekoon. Kun elokuva oli valmis, kysyin, haluaisiko hän katsoa dokumentin. John suostui ja lähetti kehut elokuvasta. Vastasin hänelle, että haluaisiko hän mukaan. Hän ihmetteli, että eikö elokuva ole jo valmis. Ilmoitin, että ei tietenkään, aina voi tehdä lisäyksiä!”
Night Visions – Back to Basics -elokuvafestivaali 10.–14.4. Helsingissä. Lisätietoja tapahtuman kotisivuilta.