Sebastian Da Costalta neljän tunnustuksen tanssi

Sebastian Da Costa kertoo uudesta ep:stä biisi biisiltä.

Kimmo Karinen

Sebastian Da Costa julkaisi viime vuonna Seitsemän päivää -albumin, joka oli kunnianhimoinen konseptilevy, jolla pohdiskeltiin modernin elämän suuntaa ja tarkoitusta. Nyt hän julkaisee Neljän tunnustuksen tanssi -ep:n, jonka jokainen biisi on kytköksissä toisiinsa.

Vaasalaisen räppärin kotistudio sijaitsee kolmenkymmenen kilometrin ajomatkan päässä Vaasasta, Mustasaaressa. Da Costa kertoo ravaavansa studion ja kodin väliä yhtenään, joten pimeässä studiossa eristäytyminen ei ollut hänelle korona-aikana poikkeuksellista. Oman musiikin lisäksi Da Costa työskentelee paikallisen musiikkopiston yhteyteen perustetussa pop-akatemiassa, jossa hän opastaa nuoria musiikin tekemisen pariin. Midas Studiolla käy myös levyttämässä Da Costan kanssa muita artisteja, joten hän on jatkuvasti musiikin parissa.

Muusikko suhtautuu tekemiseensä hyvin intohimoisesti ja yksityiskohdat ovat tarkkaan harkittuja. Hän kävi Rumballe läpi kappaleiden teemoja. Ep:llä käydään läpi arkoja ja yhteiskunnallisesti merkittäviä aiheita. Kappaleiden sanoitukset  ovat kummunneet vahvasti artistin omasta yksityiselämästä, aina nuoruusvuosista tähän päivään asti.

Koko ep löytyy suoratoistopalveluista ja tämän jutun alta.

Kunnianhimo (intro) feat. Justsesomali

”Halusin Justsesomalin kappaleelle, koska itse tykkään tehdä aika raskaista biisejä ja hän toi siihen kivan keveyden”, Da Costa kertoo ep:n ainoasta vierailijasta.

Räppärin mukaan Kunnianhimolla käsitellään musiikin tekemisen lähtökohtia. Musiikkia hän on tehnyt koko elämänsä ja kokee sen omaksi punaiseksi langaksi. Vaikka musiikki onkin ytimenä, niin nykyään hän tulee pohtineeksi myös mahdollista glooriaa, kuten palkintogaaloja.

”Vaikka mun arvot ei missään palkintogaaloissa ole, niin kyllä mä silti ajattelen, että olisi se kivaa [voittaa]. Valehtelisin, jos väittäisin muuta. Siksi mä koen, että tällä kulmalla ep:n avaaminen on just se oikea tapa. Makean ja suolaisen yhdistelmä, joka vie kivasti siihen seuraavaan biisiin.”

Oh Ouh

Kakkosbiisi on tarkoituksellisesti menevämpi kappale, toimien vastapainona kolmelle seuraavalle. Pyrkimyksenä on ollut sekoittaa kahta eri äärilaidan tunnetta, tässä tapauksessa iloa ja surua.

”Siinä lähden kertomaan kuinka 90-luvulla tultiin Suomeen ja ei ollut hirveästi pakolaisia. Räppään ekassa lainissa, että ’olin ainoa joka puhui kulttuurin rikastajan kielellä’.”

”Halusin pukea sen kevyempään asuun, koska siinä vaiheessa kun on alkanut miettiä omaa elämää ja haluja, niin on koko ajan liikkumatilassa omien tunnetilojen keskellä. Sitten välillä on sellainen olo, että halut sekoittaa mun pään.”

”Välttämättä ne halut eivät ole aina hyviä, mutta kappaleella haluan hyväksyä ne puolet. Siinä vaiheessa kun aloin hyväksymään sen, että voin tuoda mun demonit mukana, niin homma alkoi kulkee. En mä voi jättää jotain puolta pois ja pitää sitä huonona, vaan [täytyy] kohdata ne heikkoudet.”

Ketku

”Siihen aikaan kun olen kasvanut täällä tummaihoisena, niin äiti aina sanoi, että sun pitää tehdä kaikki vähän paremmin. Rehellisesti mä välillä unohdan, että olen tummaihoinen. Ei sitä ajattele ennen kuin on sitten tullut joku tilanne. Onneksi ei tänä päivänä enää niin paljoa.”

”Meinaan, että kun on ollut 600 oppilaan koulussa ainoa tummaihoinen, niin pakostakin sitä on erottunut joukosta. Ja kun on pitänyt tehdä kaksi kertaa paremmin kaikki, niin kun on tapahtunut virheitä, niin sitä on myös rankaissut itseään kaksi kertaa kovemmin, koska on pitänyt näyttää pikkusiskoille ja veljille oikea malli, mikä se sitten onkaan.”

Da Costa avasi jo aiemmin kappaletta Rumballe, jolloin hän kertoi biisistä näin:

”Tämä tietynlainen ’puske vihalla eteenpäin’ -mentaliteetti jatkui nuoreksi mieheksi asti. Vallan tunne antoi voimaa, sen nojalla oikeutin monia huonoja tekoja. Ketku. Negatiivinen lataukseni alkoi purkautua yksityiselämääni pahasti. Päällimmäisenä mieleen nousee pettäminen ihmissuhteissa. Näennäisesti vahva, mutta todellisuudessa heikko. Satutin teoilla lähimmäisiäni”, Da Costa avasi Rumballe ja jatkoi:

”Tiivistetysti, elämän tie inspiroi minua luomaan Ketkun. Kappaleeni on mantra jonka avulla annan anteeksi ja siirryn seuraavaan vaiheeseen elämässä. Keskityn olemaan rakastava isä perheelleni ja musiikki kulkee kauniisti vierellä.”

Päällikkö

Tämän kappaleen kohdalla neljän tunnustuksen teemat alkavat tulla esiin ja asiat käsiteltyä.

”Mä en oo mikään teräsmies, tai mikään pääpahis, mitä jotkut haluavat tehdä musta. Sitten kun mä opin ton ymmärtämään, niin koin sen, että voin olla paljon paremmin oman elämäni päällikkö. Hyväksymällä sen, että olen ihminen, niin se antoi mulle ’ownershipin’ kaikkiin mun heikkouksiin ja pelkotiloihin. Hyväksyy ne pelkotilat, mutta toimii silti. Nyt pystyn ottaa oikeasti ratista kiinni ja ohjaa elämään siihen suuntaan mihin haluan et se menee.”

Kappaleen tarkoituksena on toimia positiivisuudella negatiivisia asioita vastaan. Räppäri kuvailee kappaleen kertosäettä itsensävoimaannuttamismantraksi, jonka pyrkimyksenä on tukea päällikköä ketkun sijaan.

Ep:tä tehdessään artisti kertoi ainacensin käsitelleensä kappaleen teeman, jonka pohjalta sävellystä on alettu tehdä.

Vihreää kultaa

Ep:n päättää kappale, jolla käsitellään eriarvoisuutta pysäyttävän rehellisesti. Kappaleella Da Costa kertoo yksityiskohtaista tarinaa omista kokemuksistaan pakolaisena – rasismista ja väkivallan pelosta ja sen kohteeksi joutumisesta. Räppärin nuoruudessa uhkaavat tilanteet alkoivat joskus kotiovelta asti, kun paikalliset olivat virittäneet ansan, jossa hänen isäänsä pyydettiin avuksi, mutta ulkona odottikin väijytys.

Sittemmin Da Costa kertoo, että Suomessa on asiat muuttuneet ja esimerkiksi hänen kahdeksan vuotta nuorempi veljensä ei  ole joutunut samassa mittasuhteessa kokemaan vastaavia asioita. Kappaleen sanoma on silti ikävästi ajankohtainen vielä tänäkin päivänä.

Biisillä kuullaan myös nurinkurinen kertomus, kuinka Da Costa oli joutunut New Yorkissa kahden korston uhkailemaksi. Syynä oli se, että hän oli hengaillut valkoisten kanssa.

Kappaleen teemaa käsitellään todella yksityiskohtaisesti, saaden niskakarvat pystyyn. Aluksi muusikko arpoi hetken, kannattaako vuosien takaisia kokemuksia tuoda uudelleen esiin. Hyvä ystävä Antti kannusti ja muistutti, ettei kukaan muu voi kertoa asioita vastaavasta näkökulmasta, kuin Da Costa. Joten kappale tehtiin.

”Kun mennään ajassa taaksepäin ja ne asiat mitkä mä oon ottanu rakentaakseni omaa persoonaa, niin tossa [kappaleella] avautuu aika hyvin ne.”

”Mun on tosi aikasin pitänyt ymmärtää se, että mua vihataan, mutta se ei johdu siitä, että mä  oisin tehnyt jotain. Mä jouduin katsoo sitä asiaa ulkopuolelta objektiivisesti, mikä kasvatti musta pikkuvanhan. Mun oli tosi vaikeaa olla vastaamatta vihaan vihalla. Se, että mä synnyin näin, mä en voi sille mitään. Mä voisin olla kuka vaan Matti Meikäläinen.”