Ensiapua tanssilattian kaipuuseen – Ruusut päättää vuoden yllätyssinkulla

Katseet taivaalle ja huolet unohtuu.

04.12.2020

Ruusut julkaisi toukokuussa toisen albuminsa Kevätuhri. Yhtye avasi mahtipontista levyä Rumballe kahden jutun voimin. Ensimmäinen osa oli juttutyypiltään perinteisempi haastattelu, kun taas toisessa levyä käytiin läpi biisi biisiltä. Molemmat jutut löydät tämän linkin takaa.

Jo tuon haastattelun yhteydessä bändin jäsenet Ringa Manner ja Samuli Kukkola vihjailivat, joskin epävirallisesti, että uutta musiikkia on jo suunnitteilla. Tätä ei tarvinnut kovinkaan kauaa odottaa, Sirppi-single julkaistiin tänään, puoli vuotta albumin jälkeen. Sama kaava siis kuin aikoinaan debyytin aikoihin, kun bändi julkaisi Haluan et sä kaipaat mua -kappaleen nopeasti albumin jälkeen.

Johtopäätöksenä voisi pitää sitä, että uusi levy on tulossa. Tällä kertaa näin ei ole, mutta tyhjin korvin ei myöskään välttämättä jäädä. Ringa Manner kertoo Rumballe, että ei ole lainkaan poissuljettua julkaista tulevan vuoden aikana lisää yksittäisiä biisejä.

”Oli aluksikin suunnitelma, ettei jäädä liian pitkäksi aikaa tokan levyn jälkeen lepuuttamaan”, Manner avaa ja korostaa ettei koronapandemia tässä yhteydessä vaikuttanut liikaa bändin suunnitelmiin.

Hänen mukaansa yhtye on hyvässä luomistilassa, aihioita bändillä riittää kosolti ja pieniä hyviä hetkiä pääsee nyt rakentamaan rauhassa eteenpäin. Jo ensimmäisen levyn aikana yksittäiset biisit korostuivat, nyt niille annetaan entistä enemmän tilaa ja ikään kuin oma valokeilansa.

”Nämä biisit pärjäävät maailmalla omillaan.”

Julkaisusuunnitelmat on nyt käyty läpi, mutta entäs se kappale? Ensipuraisulla selviää, että bändin kuplivat aivot ovat löytäneet jälleen uusia sävyjä tekemiseen. Biisin ydin löytyy keskeltä – siis siinä mielessä, että sanoitukset ovat rakentuneet Miikka Koiviston laulaman kertosäkeen pohjalta. Sanoituksista voi löytää vertaistukea, kun huolet ripustetaan sirppiin. Kappaleen elektroninen poljento kuulostaa kepeältä, Kevätuhrin tuhtius on häipynyt vuodenajan myötä.

Mielenkiintoisinta poljennossa on, että tuotannossa kuuluu tulevaisuus – tältä pop kuulostaa vuonna 2021, kunhan kasari viedään takaisin sinne mistä se tulikin. Tuhdit trance-vivahteet kuuluvat nykypäivänä erityisesti modernissa rap-musiikissa. Kovaa vauhtia vyöryvä hyperpop, myös pc-musiikiksi kutsuttu soundi välittyy nyt selvästi myös Ruusujen kautta ja heidän kuuloisesti.

Keikkoja kaikkien muiden tavoin peruneen Ruusut-yhtyeen uutta kappaletta voi pitää ensiapuna tanssilattian kaipuuseen.

”Jotain tän kaltaista tää vuosi on mulle henkilökohtaisesti vaatinut – jorausbiisiä.”

Manner on tuskin ajatuksensa kanssa yksin.

Lisää luettavaa