”Seuraavaksi esiintyy Suomen paras duo…” – Nylon Beat versioi JVG:tä Vain elämää -ohjelmassa

Nylon Beat palasi tulevaisuuteen.

20.09.2019

Vain elämää -ohjelmassa vietettiin VilleGallen päivää, siispä ohjelmassa kuultiin uusia JVG-versioita esittäjinään Elastinen, Erin, Antti Tuisku, Vesala, Maija Vilkkumaa, Samu Haber ja Lauri Tähkä.

Illan aikana nähtiin asiaankuuluva paluu, kun Erin kutsui Jonna Geagean mukaan. Erin ja Jonna, eli Nylon Beat esitti JVG:n kappaleen Paluu tulevaisuuteen. Menevä biitti käännettiin kevyen househkoksi, vastaamaan Nylon Beatin sielunmaisemaa.

Samassa rytäkässä Erin paljastaa, että Nylon Beatia koskien on tullut useita levytysehdotuksia, mutta niihin ei ole tartuttu. JVG:n versiointi oli täyssä tapauksessa siis vahva poikkeus.

Erin kertoo, että näkee JVG:ssä paljon samaa elämään heittäytymistä mitä Nylon Beatissa ja muistelee VilleGallen keikkaspiikkiä:

”Me ollaan Suomen toiseksi paras duo, ja seuraavaksi esiintyy Suomen paras duo, eli Nylon Beat!”

Tsekkaa biisi ja kaikki muut illan Vain elämää -esitykset alta. Todettakoon ettei Paluu tulevaisuuteen -kappaletta ole merkitty suoratoistopalveluissa Nylon Beatin nimiin.







Lisää luettavaa