Sharon Osbourne seisoo kritiikistä huolimatta valintojensa takana.
Kuva: Sony Music
CBS:n The Talk -ohjelmaa co-hostaava Sharon Osbourne paljasti lähetyksessä, ettei häntä kaduta lainkaan Ozzyn ryöstäminen tämän ensimmäiseltä vaimolta ja lapsilta, koska lopputulos oli niin hyvä.
“Tilanne oli tietysti hankala, mutta olemme olleet yhdessä jo 30 vuotta”, Sharon sanoo. Ozzylla oli edellisestä avioliitostaan kaksi lasta, kun Sharon astui kuvioihin ja vei rokkarin mennessään. Sharonin mielestä tällaiseen ratkaisuun päätyvien ihmisten syyllistäminen on turhaa, sillä ulkopuoliset eivät tiedä, mitä suhteen sisällä tapahtuu.
Ozzyn ystävät eivät aikoinaan uskoneet suhteen kestävän, sillä he eivät pitäneet Sharonia riittävän villinä pimeyden prinssille. “En ole koskaan ollut rokkimimmi. Hänen ystävänsä odottivat hänen valitsevan jonkun blondin, eikä todellakaan ketään minun näköistäni”, hän muistelee.
Kun Ozzylta kysyttiin haastattelussa vuonna 2009, missä hän olisi jos ei olisi tavannut Sharonia, oli vastaus yksiselitteinen.”Olisin kuollut. Olisin tappanut itseni jo aikoja sitten. Sharon on parasta, mitä minulle on koskaan tapahtunut.”