”Sitä porukkaa tarvitaan, joka ei todellakaan diggaa” – haastattelussa Arttu Wiskari

Arttu Wiskarin viides albumi Suomen muotoisen pilven alla on striimannut platinaa jo ennen ilmestymistään. Siitä kiittäminen on pitkällä aikavälillä julkaistuja singlejä: Meidän biisi (2017), Suomen muotoisen pilven alla (2018) ja Tässäkö tää oli?. Viimeksi mainittu nytkäytti Wiskarin suosion yllättävään suuntaan: se on soinut kanavilla, mille Wiskarilla ei aiemmin ollut asiaa, ja vakuuttanut myös kriittisesti hänen musiikkinsa aiemmin suhtautuneita korvapareja. Häämöttääkö mökkitien päässä Flow-festivaalin päälava?

Ville Juurikkala

Ensimmäinen lomapäiväsi ei kuulostanut lomailulta omiin korviini. Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen jutussa seurattiin omien sanojesi mukaan ensimmäistä lomapäivääsi 11 vuoteen. Ehditkö lomailla muutenkin kuin toimittajien seurassa?

”Oltiin sovittu loma siihen, ja mentiin perheen kanssa Tahkolle. Sitten tulikin levy-yhtiöltä viestiä, että nyt saisi tehtyä tällaisen ison jutun Hesariin, pystytkö, etsä pystyis. Kyllä mä sitten taivuin. Se oli sellainen juttu, mitä niin harvoin saa, niin ajattelin että tehdään se. Eli tavallaan oma vika!”

”Kyllä me lomailtiinkin, käytiin kylpylässä ja perusjuttuja, perheen kanssa grillausta. Oli siinä lomaakin, onneksi.”

Onko paluuta entiseen, mitä tulee elävän musiikin esittämiseen?

”On ehdottomasti, mutta ei vielä. En usko, että uudeksi normiksi tulee, että mennään vähemmän keikoille. Kyllä siinä aikaa kestää, mutta uskon sen palautuvan. Joudun syksyn keikoista pari perumaan valitettavasti, kun tiedän että on liian ahdasta. Varmasti monessa muussa asiassa tulee muuttumaan paljonkin koronan myötä.”

”Enemmän mulla on ollut huoli bändin jätkistä kuin omasta tilanteesta. Monella soittaminen on se duuni. Me ollaan kerätty keikoista niin sanotusti yli jäävästä rahasta jätkien kanssa ’Vegas-kassaa’, minkä avulla ollaan aina lähdetty ulkomaille kerran vuodessa. Laitettin tällä kertaa jakoon se, joka jätkä sai siivun. Eihän tässä edes voisi matkustaa ulkomaille.”

Toimitit keväällä ravintolasi Wiskarilan ruoka-annoksia kotiinkuljetuksena. Jäikö jostain asiakkaan kohtaamisesta kertomisen väärtiä anekdoottia mieleen?

”Tilanne vaati sen että piti mennä kuljettamaan. Ja jos en olisi itse mennyt niin olisi pitänyt palkata joku kuljettamaan, ja se olisi ollut heti lisäkulu. Mutta olihan se asiakkaille mukavaa. Ainakin niille, jotka oli positiivisesti yllättyneitä. Oli siellä varmasti monia jotka ei välitä mun musiikista, mutta oli se niillekin yllätys että tulin itse paikalle! Aloitetaan taas syksyllä kuljetukset ja todennäköisesti olen taas itsekin kuljettamassa.”

Nousiko tilausten määrä, kun kerroit julkisesti ajavasi itse ruokia?

”Ei, ei se noussut. Ehkä alkuun joku tilasi sen vuoksi että mä saatoin tuoda sen ruuan. Moni oli laittanut esimerkiksi lounastilauksen yhteydessä että lapset tykkää musiikista, että saako ottaa kuvat. Se oli ihan jees.”

Väite: Wiskarilassa keskioluttuopin hinta on koko maan keskiarvo.

”[Nauraa] Sanotaan, että se on Kivenlahden keskiarvon yläpäässä. En tiedä!”

Minulla on teoria, että Unelmia ja studiohommia -sarja toimi porttiteoriana, joka imi Wiskarin ja Mökkitien matkaan paljon niitäkin ihmisiä, jotka olivat aiemmin tuominneet musiikkinne paskaksi tai olleet muuten vain kriittisesti suhtautuneita.

”Toi on muuten hyvä. Tämä on ensimmäinen teoria, että mistä se johtuu. Olen kuullut toistaiseksi neljä viisi kertaa haastatteluissa että Arttu Wiskari on vihdoinkin hyväksyttävää musiikkia ja hyväksytään artistina ja hahmona. Ehkä se on toiminut. Siinä kuitenkin päästään aika syvälle, että mitä me tehdään siellä. Totta kai sitäkin sarjaa oli dramatisoitu, mutta aika vähän loppupeleissä. Oli siellä jotain käsikirjoitettuja kohtauksiakin, kuten jotain harrastuksia keskellä päivää. Piti saada sarjaan muutakin sisältöä kuin biisintekemistä ja keikkailua.”

”Mutta en mä ikinä ole ajatellut, että vihdoinkin olen hyväksytty. Me ollaan tehty tätä samaa paskaa koko ajan!”

Esimerkiksi Suomen Kuvalehti ja Kuukausiliite kirjoittivat näyttävästi Wiskarista, lisäksi Janne Rintalan henkilökuva oli Helsingin Sanomissa. Jos Wiskarin kappaleet tehdään insinöörimäisellä tarkkuudella ja pieteetillä tavua myöten, niin kuinka laskelmoivaa mediatilan haltuunotto on ollut uuden albumin lähestyessä?

”Itse asiassa ei ole ollut lainkaan. Ne on kaikki tulleet meille pyyntöinä. Mun Hesarin juttu on ollut sellainen, mikä on ollut keskusteluissa jo pidemmän aikaa, mutta se tuli nyt. Se on ollut meillekin yllätys, kuinka paljon Mökkitietä on liftattu ylöspäin.”

Tässäkö tää oli? on ensimmäinen Arttu Wiskarin biisi, joka on nostettu YleX:n soittolistalle.

”Sirpa on aikoinaan soinut YleX:llä. Mutta se on yksi kanava muiden joukossa. Meillä on vahvasti ollut Suomipop ja Iskelmä ja Aalto, en mä ole koskaan ajatellut jääneeni paitsi mistään, koska YleX ei soita. Sehän on aika nuorisokanava, mikä on ihan jees, jos nuoriso diggaa. Mä väitän, että kaikki ei välttämättä edes tiedä Leavings-orkesteria, se on niille uusi tuttavuus.”

Kriitikko Oskari Onninen piti kappaletta Ps. tykitellään -podcastissaan ”äärimmäisen onnistuneena” ja jopa ”nerokkaana”. Riittääkö, että biisi on vain yksinkertaisesti vitun hyvä, vai mikä on resonoinut näin poikkeuksellisen lujaa?

”Toi on tavallaan sama kysymys, että mistä se johtuu. Jos joku päättää että on hyvä, ja se tekee lumipalloefektin ja näin, en mä tiedä! Viiden vuoden päästä voi olla taas kaikkien mielestä täyttä skeidaa. Enhän mä voi vaikuttaa siihen millään tavalla, paitsi tekemällä aktiivisesti musaa. Jos mä olisin tiennyt miten kelkkaa saa käännettyä tähän suuntaan, niin se olisi tehty paljon aikaisemmin. Samoin biiseissä, jos biisit olisi laskelmoituja ja osattaisiin tehdä hittejä, niin kai mä olisin niitä tehnyt jo kymmenen.”

Onko mahdollista, että kun kriitikot vihdoin ylistää, niin käykin Antti Tuisku -ilmiö: viimeisin albumi on saanut viiden tähden arvioita, mutta se luultavasti floppasi kaupallisesti.

”Mitä edes tarkoittaa kaupallisesti floppaaminen, kun levyt ei enää myy? Sehän on kaikki striimeistä kiinni. Ehkä iso kuva voi olla kaupallisesti flopannut, ei ole konsertteja tai jotain muuta. Levyhän on mennyt platinaa jo ennakkoon, floppaaminen on mahdoton levyn suhteen, mutta toivon että ne ei-sinkkubiisit aiheuttaa jonkinlaista reaktiota. Monen artistin kohdalla on nyt käynyt niin, että kun levy on julkaistu, niin ne ei-sinkutetut biisit on nousseet listoille. Semmoista toivon tapahtuvan meilläkin. Että biisit saisi huomiota, myös ne jotka ei ole levy-yhtiön toimesta valittu sinkuiksi.”

Unelmia ja studiohommia -sarjassa vitsailette, että kun Wiskari buukataan Flow-festivaalille, on aika lopettaa. Ilmassa olevat merkit voi lukea niin, että aika on pikku hiljaa kypsä Arttu Wiskarin esiintymiselle Flow’n päälavalla.

”[Nauraa] Se on Janne Rintalan mielipide, mä en tiedä aikooko Janne Rintala sitten lopettaa, kun mä olen Flow-festarilla. Toivottavasti ei, koska sieltä on tullut ihan hyviä biisejä. Olisi se aika perverssi ajatus, että Flow-festari buukkaisi Arttu Wiskarin. En tiedä millainen ilmiö se olisi, että olisiko se hauska juttu vai olisiko ne tosissaan? En osaa suhtautua ajatukseen, että Flow-festivaalilta tulisi kutsu.”

Väite: Arttu Wiskari tarvitsee vihaajia yhtä paljon kuin Cheek tarvitsi.

”Aika iso juttuhan se on, että musiikki jakaa niin vahvasti mielipiteen. Cheekillä oli niin vahvasti jakaantunut kahteen eri porukkaan, osa piti hemmetin isona ja hyvänä, toiset oli ettei tää ole enää räppiä. Kyllä mä allekirjoitan itsekin sen, että tarvitaan sitä porukkaa, joka ei todellakaan diggaa.”

Kerro albumiesi introista. Ne ovat pysyneet kaavalle uskollisina kaikki viisi albumia.

”Se oli alun perin Rintalan ja [Olli] Saksan idea että tällainen homma tehdään. Se on jotenkin jäänyt ja se on langennut mun vastuulle hommata nämä tyypit introille. Olen käyttänyt hyväksi tilanteita, joissa olen tavannut näitä itselleni suuria musiikkivaikuttajia. Siellä on ollut Remua ja Vexi Salmea ja tietysti Veskua, joka oli mun naapuri Haukilahdessa aikoinaan. Kukaan ei ole toistaiseksi kieltäytynyt, en ainakaan muista.”

”Tämän uuden levyn avaa Danny, ja se pelattiin niin, että oltiin Dannyn kanssa samoissa Vain elämää -kuvauksissa, niin kysyin jo silloin, että onnistuisiko tällainen homma. Danny oli, että totta kai.”

Uuden albumin introssa Danny kutsuu sinua kansantaiteilijaksi.

”Se on Dannyn oma käsikirjoitus. Danny teki kaksi spiikkiä, joista toinen oli niin pitkä, ettei sitä voitu julkaista. Siellä oli kaikki tarinat kesämökeistä ja muista, jouduttiin vähän karsimaan. Dannyllä on aina tapa puhua hyvin kunnioittavasti ja kauniisti maalaillen.”

”Mähän olen laulaja. Ehkä sen voi sanoa, että laulan koko kansan musiikkia, kuin että olisin kansantaiteilija.”

Väite: Kansan syvät rivit on samanlainen myytti kuin helsinkiläishipsterit.

”Helsinkiläiset hipsterit on vähemmistö. [Nauraa] En mä tiedä mitä tuohon sanoisi, nää on niin helvetin vaikeita! Kansan syvät rivit on ehkä niitä grillimakkaraa syöviä kumisaapas-ihmisiä, jotka ovat häpeilemättä omia itsejään. Se on ehkä se homma, perusporukkaa. Oon aina käyttänyt vertauskuvaa, että Arttu Wiskari on kuin Salatut elämät: kaikki katsovat mutta kukaan ei myönnä. Nythän se on kuitenkin vähän kääntymässä, että on hyväksytympää muissakin porukoissa.”

Iida Sofia Hirvonen kirjoitti Kuukausiliitteen jutussaan kenties runollisimman kuvauksen ja löysi yllättävimmän vertauksen Wiskarin musiikista: ”Wiskarin musiikissa on jotain samaa kuin megatähti Lana Del Reyn popissa. Molempia on arvosteltu laskelmoinnista, nostalgiapornosta ja suruttomasta lainaamisesta. — Se on musiikkia historian lopun lopusta, jossa menneiden vuosikymmenten saavutukset on koottu valtavaan buffet-pöytään, josta elementit ovat vapaasti poimittavissa ja yhdisteltävissä.” Miltä tämä kuulostaa?

”Kyllä se pitää paikkaansa. Selkeästi kuuluu läpi mitä ollaan opiskeltu. Mutta laskelmointi ei ole mahdollista. Se on sen tyyppisten ihmisten mielipide, jotka ei välttämättä itse tee musiikkia. Mä väitän, että musiikin laskelmoinnilla ei voi onnistua yhtään sen paremmin kuin tavallisesti tehdyn musiikin kanssa. Mä en tiedä edes, että mitä sillä laskelmonnilla tarkoitetaan.”

”Suomen muotoisen pilven alla -kappaleesta olen kuullut, että se on laskelmoitua, kun on kaapattu luettelo asioita jotka ovat suomalaisille hyvinkin läheisiä ja rakkaita ja aiheuttavat suuria reaktioita, kuten Lahden hiihdot ja Nokia. Voisihan tuolta radioista käydä kysymässä mun sinkkuja, jotka eivät ole lähteneet soittoon. Niitä nimittäin on. Niin on myös Cheekillä, niin on myös kaikilla isoilla artisteilla, enkä nyt laske itseäni isoksi artistiksi. Siellä on niitä epäonnistumisia, mutta ei niistä pidetä hälyä.”

Entä kuinka hyvin Hirvosen luonnehdinta osui, oletko Suomen Lana Del Rey?

”[Nauraa] Joku on sanonut mua Suomen Ricky Martiniksi silloin kun tuli Meidän biisi, silloin taisin välispiikissä asiasta mainita. Tuo buffet-pöytä on hyvin sanottu. Sieltä on helposti poimittavissa niitä kliseitä ja muita, se on ihan totta. Koko musiikkihan perustuu siihen, että mitä olet itse kuunnellut ja mikä on vaikuttanut sun musiikkimakuun, mikä sua on liikuttanut musassa, niin totta kai sä käytät niitä musassa, kun ne on sulle tärkeitä. Esimerkiksi kun mulla on roots-tausta, niin Mökkitie-kappaleessa Pepe Ahlqvist soittaa huuliharppua, se oli tietoinen asia. Oliko se laskelmoitua, en tiedä.”

Kumpi kuvaa paremmin Mökkitien toimintaa: yritetään haistella popmusiikin trendejä vai luottaa siihen, että pysähtynyt kello on silloin tällöin oikeassa ajassa?

”Kelloon ei voi vaikuttaa, se on laskelmointia. Se olisi ohi ammuntaa, jos luottaisi siihen, että nyt on oikea väli, mennään. Ehkä se on molempia, kello voidaan rinnastaa tuuriin. Tänä päivänä se onnistuminen voi lähteä niin pienistä asioista vyörymään, se voi olla Tiktok-viraalivideo, niin kuin kävi Tässäkö tää oli? -kappaleen kanssa.”

”Trendien haistelu on totta, pakkohan sun on mennä sen mukaan mitä tapahtuu. Hyvä esimerkki on tämä dubstep mikä tuli vähän aikaa sitten. Noh, joitain vuosia sitten. Niin kuinka monta sen tyyppistä biisiä tuli yhtäkkiä samaan syssyyn. Itse asiassa kun kuulin Despacito-kappaleen ekaa kertaa, niin olin että helvetti, meidän on pakko tehdä tällainen. Kuinka törkeää se olisi kun Arttu Wiskari vetäis tiko-tikoo, ja sitten sieltä tuli sellainen biisi. Toki tehdään sitä omaa juttua, mikä ei taas ole millään lailla trendien haistelua.”

Minkälainen hintalappu olisi, jos haluaisimme leipoa Wiskarin biisin tekstiin esimerkiksi, että Rumba on parempi lehti kuin Soundi?

”[Nauraa] Riippuu paljon Soundi maksaisi! Ei sitä voisi tapahtua, ei se menisi niin. Jos te olisitte kipsilevy-yritys niin voisimme keskustella aiheesta, koska se olisi Arttu Wiskarin näköinen juttu.”

Edellisen albumin kipsilevy-yhtiölle brändätty kappale toi kyseiselle yritykselle huomautuksen kuluttaja-asiamieheltä, Wiskarille ei. Kilpailu- ja kuluttajaviraston mukaan yrityksellä on vastuu mainonnasta, ei artistilla. Oliko tämä teillä tiedossa, kun siihen ryhdyitte?

”Se oli harjoittelua, kun se oli ensimmäisiä tapauksia isosti ja julkisesti, mitä toteutettiin yhteistyössä firman ja kappaleen välillä. On niitä tehty aikaisemminkin, mutta ei noin röyhkeästi ja isosti. Se meni harjoittelun piikkiin, mutta siitä opittiin heti, että asiat pitää hoitaa tulevaisuudessa näin.”

Uudella albumilla mainitaan Hanoi Rocks, Neon2, Shell, Nokia, Pepsi Max, Visulahti, Monopoli-lautapeli, Solifer-matkailuauto ja Iltalehti. Mitkä näistä brändeistä ovat maksaneet näkyvyydestä?

”Ei kukaan valitettavasti! Se rakentuu niin, ettei koskaan tehdä biisiä yhteistyökumppanien ehdoilla. Se menee aina biisi edellä. Mutta levyltä löytyy biisi Keltainen talo, joka on toteutettu yhteistyössä Maaseudun Tulevaisuuden kanssa. Siinä puhutaan maaseudusta ja mistä se näkkileipä ja lauantaimakkara tulee. Siinä ei mainita suoraan Maaseudun Tulevaisuutta. Maaseudun Tulevaisuus on käyttänyt instrumentaaliversiota heidän mainoksensa pohjalla.”

Sitten intiimimpiin aiheisiin. Minkä kokoinen ”nokkahuilu” Arttu Wiskarilla on?

”[Nauraa] Toi onkin hyvä kysymys. Mun jalka on 46. Se on vastaus.”

Kyllähän Wiskarin biiseissä on ollut paljonkin seksiä ja erotiikkaa, monesti tahattoman kömpelön oloista. Mutta aivan Nokkahuilu-kappaleen veroista aamuöisestä fellaatiosta kertovaa tragediaa ei taida löytyä?

”Nokkahuilussa on ripaus Aarne Tenkasta. Se on naamioitu ehkä pienellä huumorilla, ei se kappale ole suoranaisesti siitä, että imetään pamppua. Se on rakkaustarina.”

”Mä olisin halunnut Nokkahuilun sinkuttaa. Sitähän meidän Wiskari-homma on ollut, ollaan aina tehty musaa missä on vähän huumoria. Kahvimaito on ainoa sinkku, joka on ollut vähän hauska. Sitten mulla on Tuntematon potilas, Sirpa missä on hometalo, Mökkitie missä ukit kuolee ja Tässäkö tää oli? missä on iso onnettomuus. Vaikka poljennot olisi raikkaita ja iloisia, niin siellä on aika surullisia hommia. Nokkahuilu olisi edustanut, että tehdään edelleen pilke silmäkulmassa hommaa. Sain kuitenkin tahtoni läpi, että se tulee edes levylle.”

Onko Camilla 2020-luvun Poika nimeltä Päivi?

”Onhan se hyvin erilainen kappale kuin Poika nimeltä Päivi. Camillassa tapellaan juuri sitä ahdasmielisyyttä vastaan. Se edustaa aika puhtaasti sitä, mitä mieltä me ollaan. Sen tarkoitus on antaa jengille mielikuva, että saat olla mitä sä oot. Halutaan tuoda tasavertaisuutta esiin.”

Arttu Wiskari vaikuttaa kaikkea muuta kuin ahdasmieliseltä. Onko ollut tilanteita, jossa tämä harkittu junttiestetiikka on tulkittu väärin, ja onkin petytty, ettei takana ole persu-lippis päässä vähemmistöille röhönaurava kaveri?

”Jossain lehtijutuissa joo, mua on verrattu Timo Soiniin. Se että ollaan tietoisesti juntteja kertoo sen, että hyväksytään mitä ollaan. Ei olla se kerma. Meidän kyytiin saa hypätä aina, olit minkälainen tahansa. Me ei yhtään katsota, että hei, sä et ole yhtään Arttu Wiskari -fanin näköinen. Mun mielestä on aivan helvetin hauskaa, että Oskari Onninen laulaa karaokessa Tässäkö tää oli? -kappaletta, ja Oskari Onninen ei ole sellainen ihminen, josta ensimmäiseksi miettisin, että tää kuuntelee Arttu Wiskaria.”

Vierailit Rumban toimituksessa edellisen kerran miltei päivälleen kuusi vuotta sitten, syksyllä 2014. Tuolloin lähdit haastattelun jälkeen moikkaamaan vanhoja duunikavereita Kalevankadun RTV:lle. Vieläkö siellä on tuttuja?

”Siellä on edelleen mun vanha pomo töissä. Itse asiassa ei ole montaa viikkoa, kun kävin siellä pyörähtämässä. Nyt en ehdi, lähden Tampereelle.”

Tässäkö tää oli?

”Ei vielä. Kyllä tässä vielä vähän aikaa ravistellaan maapalloa.”