Sofa antaa tyttöydelle sen ansaitseman merkityksen

Tytöt-biisi on yhtyeen ensimmäinen julkaisu sitten vuoden 2020 ilmestyneen debyyttialbumin.

16.04.2022

Sofa julkaisi torstaina ensimmäisen kappaleensa sitten vuoden 2020 ystävänpäivänä ilmestyneen BFF-debyyttialbuminsa. Fanni Noroilan ja Sonja Kuittisen muodostama Sofa jatkaa uudella Tytöt-biisillä musiikillista yhteistyötään tuottaja Noah Kinin kanssa. Kappale kuullaan myös Alli Haapasalon juuri ensi-iltansa saaneessa Tytöt, tytöt, tytöt -elokuvassa, joka voitti tammikuussa yleisöpalkinnon Sundance-festivaalin World Cinema Dramatic – kilpasarjassa.

Tytöt-kappale vannoo tyttöyden ja itsemääräämisoikeuden nimeen – molemmat asioita, joiden varaan rakentaminen parantaa elämänlaatua tavoilla, joita ei etukäteen ehkä osaisi edes aavistaa. Biisi kuitenkin antaa esimakua siitä, mitä esimerkiksi minihameen pukeminen ja sääret sheivaamatta jättäminen voi tehdä minäkuvalle. Yksittäiset toimet voivat vaikuttaa merkitykseltään vähäpätöisiltä, mutta saavat symbolisina eleinä jokainen tärkeän roolin kohti kokonaisvaltaista vapautta kulkiessa.

Sofa muistuttaa myös siitä, miten olennaisesti uskallus käyttää omaa ääntään rakentaa sisäistä vahvuutta. Vaikka ympäristö ei sitä hyväksyisi, kasvattaa omien mielipiteiden ilmaiseminen sellaista eteenpäin työntävää energiaa, jonka avulla alkavat löytyä omat rajat ja halutkin. Tytöt-biisissä on kuultavissa vastavoima, joka ei millään haluaisi olla puuttumatta siihen mitä tytöt kehollaan ja elämällään tekevät, mutta pikkuhiljaa ulkoisenkin kontrollin on murennuttava. Jos ei muuten niin yksi tyttöbiisi kerrallaan.

”Katsoimme Tytöt, tytöt, tytöt -leffasta sen hetkisen leikkausversion, joka vangitsi heti mukaansa”, yhtye kertoo kappaleen syntyprosessista. ”Elokuvan teemat saivat luovuuden kuplimaan studiossa ja biisi syntyi heti ekassa sessarissa yhdessä Noah Kinin kanssa. Tämän biisin ja leffan olisimme itse halunneet kuulla ja nähdä teininä!”

Kuuntele Tytöt alta.

Lisää luettavaa