Sonian uusi kappale kertoo turhauttavasta rakkaudesta ja ylitsepääsemättömistä riidoista

Uutta Soniaa kuunneltavissa.

06.10.2024

Keväällä Johanna Kustannukselle kiinnitetty Sonia on julkaissut uuden singlen nimeltään Sä et kuule mun sanoja.

Perjantaina ilmestynyt uutuusbiisi kertoo turhauttavasta rakkaudesta ja riidoista, jotka ovat lopulta ylitsepääsemättömiä. Herkän mutta päättäväisen kappaleen sanoitusten seasta voi kuulla lainauksena myös tribuutin Paperi T:lle. Kuluneen vuoden aikana artistilta on kuultu myös singlet Kontrollii, Sulle ja Nyt tai ei koskaan. Näistä Kontrollii-julkaisun aikoihin Sonia poikkesi myös Rumban haastattelussa, joka on luettavissa täältä.

Sonian vastaavana tuottajana toimii Ruusut-yhtyeestäkin tuttu Miikka Koivisto, joka on työskennellyt niin iben, MELOn sekä Pariisin Kevät -yhtyeen kanssa. Parhaillaan artisti työstää debyyttialbumiaan, joka nähdään alkuvuodesta 2025.

Kuuntele uusi kappale alta.