”Teen kaikkea, mikä saa mut tuntemaan, että olen vaarallisilla vesillä” – haastattelussa Sonia

Sonia pyrkii musiikkia tehdessään haastamaan itseään mahdollisimman paljon.

18.05.2024

Rumban juttusarjassa nostetaan esiin kiinnostavia ja potentiaalisia nimiä. Haastattelussa käydään läpi paitsi artistin suhtautumista musiikkiin, myös sitä miten ja miksi hän valitsi artistin polun. Edellisessä osassa oli Malius, ja sen löydät täältä.

Johanna-levymerkille kiinnitetty 22-vuotias Sonia julkaisi uuden singlensä toukokuun 10. päivä. Kontrollii on artistin ensimmäinen julkaisu tänä vuonna, kun taas viime vuonna häneltä ilmestyi muun muassa Näätkö sen -kappale, jossa vierailee Lauri Haav. Ennen keväällä 2022 julkaistua Kirjeitäsi-debyyttikappaletta Sonia vieraili Shakkii-yhtyeen Kirahvi ep:llä.

Uudessa Kontrollii-singlessä tiivistyy monta artistille tärkeää asiaa.

”Se kuvaa mun rumpaliutta, tekemisen tempoa ja sitä fiilistä, mitä haluan ylläpitää: ei tarvitse olla kukaan tai omistaa mitään, kamat voi kulkea mukana vaikka vanhassa Ikea-kassissa, kunhan on intohimo tekemiseen”, Sonia sanoo tiedotteessa. ”Mä olen unelmoinut tästä uudesta aikakaudesta jo kauan, enkä malta odottaa, että pääsen esittelemään itsestäni lisää puolia, joita ei olla aikaisemmin nähty.”

Sonian uuden musiikin vastaavana tuottajana toimii Ruusuista tuttu Miikka Koivisto. Sonian debyyttialbumi ilmestyy loppuvuodesta.

Mikä soi napeissa just nyt?

”Yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä Omar Apollo, jolla on meksikolaiset juuret. Olen pitkään ollut hänen faninsa ja vaarallisesti koukussa häneen. Hän käyttää sanavalinnoissaan katukieltä ja street-tulkintaa, ja yhdistelee sitä perinteiseen meksikolaiseen musaan pop-/jazz-tyyleillä. Se on todella mielenkiintoinen kombo. Hänen musiikistaan kuulee, kuka hän on ihmisenä, sillä biisit ovat ainutlaatuisella tavalla häntä itseään.”

Mist sä tuut?

”Olen Jyväskylästä, mutta alun perin olen thaimalaainen. Olen tullut Suomeen 1-vuotiaana Thaimaasta adoptoituna pikku tyttösenä. Kortepohjassa olen kasvanut vuoteen 2020 asti. Olen käynyt kaikki koulut siellä, ja tokalla luokalla aloin soittaa rumpuja. Vuonna 2021 tulin Helsinkiin levydiilin perässä ja soittamaan rumpuja.”

Silloin tajusin, että haluan artisiksi.

”Musiikki on aina ollut iso osa mun elämää. Olen päätynyt tilanteisiin luonnollisesti ja niin sanotusti onnekkaan rennosti. Olen vaikka esiintynyt jossain, ja miettinyt, että oho, miten mä tänne päädyin. Samalla olen hiffannut, että musta on tähän. Suurin älyäminen oli viime vuoden Flow’ssa, kun esiinnyin siellä ja tajusin, että olen saavuttanut asioita, joita en ajatellut, että tulisin ikinä tekemään.”

”Livemusiikin tuoma euforia muistuttaa, että tämän takia tätä tehdään. Se, että sitä saa esittää ja sen avulla tuoda ihmiset yhteen. Se muistuttaa, että tämä on niin siistiä. Olen yleensä ollut sellainen go with the flow -tyyppinen ihminen. Se tulee, mikä on tullakseen. Artistin ura on yksi niistä asioista, ja onneksi oli.”

Musiikillinen esikuvasi?

”Tällä hetkellä Omar Apollo vaikuttaa tosi paljon, ja on vaikuttanut ehkä vuoden. Hän on niin mahtava. Hänen musiikissaan kaikkea ei ole perustettu peruskaavoihin, vaan lähestymistavat ovat kokeellisia. Hän ei mene sieltä, mistä artistin odotetaan menevän. Sen kuulee, että hän etsii tietoisesti tapoja, joilla ei olla ennen tehty. Se on jotain niin tajunnanräjäyttävää.”

”Laajempina vaikutteina varsinkin nuorempana toimivat orgaanisemmat jazz-painotteiset artistit, kuten Jordan Rakei. Hän on uusiseelantilainen artisti, joka on itse asiassa nyt hyvässä nousussa. Muun muassa hänen ja brittiläisen Tom Mischin kautta rupesin tekemään ensimmäisiä laulujani, jotka olivat groovaavampia musaopistobiisejä. Ilman näitä artisteja livesetissäni tuskin olisi sellaisia alussa tekemiäni biisejä, joita vedämme nykyäänkin keikoilla.”

Supervoimasi?

”Uskon olevani aika armollinen siinä, miten asiat laskeutuvat, kun niitä tekee. Esimerkiksi livejä en ota yhtään vakavasti. Se näkyy myös bändipojissa, että annetaan sen olla, mitä se on. Jos feilaa, niin nauretaan. Ei se ole yhtään vakavaa. Se on iso iso iso tekijä, millainen live on, millainen tunnelma on setin ajan. Kun pidetään hauskaa ilman oletuksia, se kyllä näkyy. Olemme saaneet paljon kehuja siitä, että meidän live on poikkeuksellinen. Mä uskon, että se on totta.”

Sonia esiintyi viime vuonna muun muassa Flow-festivaalilla, Ruisrockissa ja Provinssissa. Kuva: Joona Kurronen

Jos nyt kuulisit musiikkiasi ensimmäistä kertaa, niin mihin siinä rakastuisit?

”Musiikissani kuuluu se, että se kestää aikaa, ja että sitä voi kuunnella monta vuotta. Vaikka olemme juuri nyt kokeellisia sanoitusten suhteen, niin uskon, että biiseissäni on pitkäkestoisuutta. Kun kuuntelen musiikkia, näen sen visuaalisena asiana, ja uskon että myös kuuntelijani voivat nähdä musiikkini visuaalisesti, ainakin kun tunnelma on rakennettu tarpeeksi hyvin.”

Sonia?

”Tällä hetkellä teen vaihtoehtoista ja kokeellista pop-painotteista musaa. Teen kaikkea, mikä saa mut tuntemaan, että olen vaarallisilla vesillä. Kaikkea sellaista, mikä haastaa mua mahdollisimman paljon. Aiheetkin ovat hyvin kokeellisia. Ennen olen kirjoittanut ihmissuhteista ja herkistä aiheista, mutta tällä hetkellä menen muihin suuntiin. Nyt puhun enemmän itsestäni, siitä mistä itse olen tullut ja mihin olen raivannut tietäni. Eli teen tarinoita henkilökohtaisesta elämästä. Se on haaste, että miten saan tehtyä siitä mielenkiintoista. En voi vain selittää arkisesti, että käyn kaupassa, vaan se pitää luoda eri lailla.”

”Juuri nyt olen välivaiheessa, sillä kasvan paljon myös ihmisenä. Se näkyy musiikissani, että teen henkilökohtaista kasvua. Mulle on tärkeintä vapaus, se että saan tehdä ihan mitä vaan. Uskon täysin siihen, että musiikki voi olla ihan mitä vaan. Ei pidä mennä minkään sääntöjen mukaan, vaan pitää pystyä ilmaisemaan itseään mahdollisimman autenttisella tavalla. Ihan sama, mitä muotteja tai sääntöjä on olemassa. Jos kehotetaan tekemään jotenkin, niin silloin menen toiseen suuntaan.”

”Sekin on mulle tärkeää, että lauluissa näkyy omia arvojani. Omat periaatteeni ja uskomukseni. Se on aika siistiä. Tulevissa biiseissäni olen halunnut tuoda esille esimerkiksi sitä, että mun laulut on tehty naisista. Se on tärkeää, että se tulee esille.”

Lisää luettavaa