Spotifylta kova peliliike – suoratoistopalvelusta myös avoin musiikin julkaisukanava

Spotify ei ujostele pyrkimystään kasvattaa kakkuaan musiikkibisneksessä.

22.09.2018

Suoratoistopalvelu Spotify ei enää ole vain suoratoistopalvelu. Se on myös avoin julkaisukanava itsenäisille artisteille.

Yritys käynnisti juuri palvelun, jonka kautta kuka tahansa saa ladata omaa musiikkiaan striimattavaksi Spotifyn muun tarjonnan sekaan. Täysin ilmaiseksi. Esimerkiksi samantyyppistä julkaisukanavaa tarjoava Soundcloud on artisteille maksullinen (vaikka Soundcloudin vähän yli satanen vuodessa ei nyt niin suuri summa olekaan).

Vielä nyt uusi Spotify for Artists -alustalla sijaitseva julkaisuportaali on beta-vaiheessa, johon on kutsuttu pari sataa amerikkalaista artistia. Mutta tavoitteena on tuoda palvelu pian saataville yhä useammille ”artisteille, levy-yhtiöille ja tiimeille.”

Kyseessä on kova peliliike. Etenkin kun hiljattain julkisuuteen vuoti tieto siitä, että Spotify on alkanut solmia itsenäisten artistien kanssa myös anteliaita levityssopimuksia. Yrityksellä on selvästi kiikarissaan vallata alaa musiikkibisneksen kaikilla tasoilla – mikä ei todennäköisesti miellytä ainakaan suuria levy-yhtiöitä.

Kiinnostavan raportin palvelun toimintalogiikasta voi lukea Music Business Worldwide -sivustolta.

Lisää luettavaa