Star Trekin humanismi vai Blade Runnerin dystopiat? Vuoden odetetuimman hip hop -albumin julkaiseva Khid kovan valinnan edessä

Haastattelussa Khid, joka vannoo niin Terminator 2:n kuin taiteenkin voimaan.

29.01.2016

Khid julkaisi viime viikolla loistavan Maa jota ei ole -singlensä. Kappaleesta julkaistiin myös kovin scifistinen video, jonka näet tämän sivun alalaidasta.

Video oli sen verran vakuuttava, että päätimme ottaa yhtyettä Khidiin ja tiedustella miehen suhdetta scifiin ja maan ulkopuolisiin asioihin.

Hyvät naiset ja herrat: tulevaisuus on täällä.

Jaa, se onkin Khid.

Hyvät naiset ja herrat: Khid.

Mistä tuli idea Maa jota ei ole -videoon? Minulle se toi mieleen tunnelmaltaan mahtavan Duncan Jonesin ohjaaman Moon-elokuvan vuodelta 2009. Moonissahan astronautti haluaa maan pinnalle kuusta kolmen vuoden komennuksen jälkeen, kun taas kappaleessasi tilanne on päinvastoin.

Idean suhteen kävi hauska sattuma siinä mielessä että se kehittyi melkein samanaikasesti oman pääni lisäksi suht identtisenä, joskin jalostuneempana, videon ohjaajan aivoissa, kuitenkaan toistemme ajatuksia heti tietäen. Videon tekeminen Aivotuotoksen kanssa oli sovittu jo aikasemmin mutta siinä vaiheessa emme olleet vielä biisiä päättäneet. Soitin sitten eräänä päivänä Jodarokille häiritäkseni hänen ajomatkaansa Itä-Suomen läänin moottoriteillä (ei puhuta siihen puhelimeen ratissa!) ja kummankin osapuolen ajatukset loksahtivat puhelun aikana pääpiirteittäin muotoon joka videona nyt on.

Yksityiskohtia toki sumplittiin vielä myöhemmin, mutta vahvin katalyytti idealle oli videossa ja levynkannessa näkyvän avaruuspuvun fyysinen olemassaolo sekä biisin hahmo, joka kylähulluudessaan kokee pakottavaa tarvetta paeta ulkopuolisuuden tunnettaan paikkaan jota hän ymmärtää ja samalla tulla myös ymmärretyksi.

Halusin lisäksi maksattaa takaisin avaruuspuvun rakentamiseen uponnutta aikaa ja vaivaa sisällyttäen sen videoon, jotta se ei jäisi ainoastaan levyn kansikuvan lavasteeksi, vaan toimisi kokonaisvaltaisemmin visuaalisena elementtinä koko projektissa. Tähän se sitten sopi kuin mikä mihinkin.

Myynti-ilmoituksen löytänee palstoilta kuluvan vuoden aikana. Kengät eivät sisälly kokonaisuuteen!

Mikä on suhteesi tulevaisuuteen? Oletko enemmän Star Trek -koulukunnan kannattajia, joiden mielestä maapallo on matkalla kohti harmoniaa, vai oletko katsantokannaltasi enemmänkin cyberpunkin ja William Gibsonin ja Blade Runnerin kaltaisen tummasävyisen tulavaisuuskuvan kannalla?

Jos puhutaan vaikka elokuvista, estetiikkana jälkimmäinen vetoaa enemmän. Oikean elämän kannalta sanoisin että kumpikaan ei edusta omaa katsontaani enkä lopulta näe kumpaakaan erityisesti toista parempana. Koen tulevaisuuden lähinnä vain mielenkiintoiseksi enkä oikein osaa liittää siihen sen suuremmin tunnetiloja.

Miellän sen pitkälti evoluutioksi, enkä niinkään asiaksi joka olisi arvioitavissa arvo- tai kulttuuripohjalta hyväksi tai huonoksi skenaarioksi. Yksi tunnepohjainen asia jonka kuitenkin omaan liittyen tulevaan, on pelko siitä että syystä tai toisesta päättäisin jämähtää ajatusteni tasolla yhteen pisteeseen enkä enää onnistuisi päivittämään ymmärrystäni vallitsevan maailman suhteen. En sano että vanhusten kuuluisi ymmärtää miten internet toimii, mutta toivon että itsellä riittäisi intoa opetella asioita ja pysyä kehityksen mukana, katkeroitumisen, pelkäämisen ja vihaamisen sijaan. Tähän kysymykseen voisi kyllä vastata niin helvetin pitkästi että typistän lopun sanomalla etten näe mennyttä tai tulevaa toisiaan parempina, ainoastaan erilaisina.

Mitkä ovat kolme parasta scifi-teosta ja miksi? Kirjallisuus, elokuvat, kaikki esimerkit käyvät.

Nää listaukset on aina hiton vaikeita! Sanotaan ensiksi vaikka Blade Runner. Helvetin hieno leffa, jossa on myös loistava soundtrack. Penskasta asti olen katsonut leffaa epäsäännöllisin väliajoin, eikä se ole osoittanut laantumisen tai korniutumisen merkkejä vaan viihdyttää edelleen.

Toiseksi listaan George Saundersin Semplica-päiväkirjat – nimisen novellin. Tässä on hienoa että novellin sijoittuminen scifiksi ei paljastunut lukiessa heti, vaan tietyn käänteen jälkeen, jonka johdosta selviää ettei eletä tässä todellisuudessa vaan kuvitellussa. Sen kautta hahmojen ajattelu ja arvomaailma asettuu arvioitavaksi uudessa valossa kesken kaiken. On myös virkistävää, että maailma ei esiinny tässä dystooppisena tai transhumanistisena, se vain on.

Kolmas olkoon Jean Luc-Godardin Alphaville. Viilee agentti kikkailee, maailman karheaäänisin tietokone runoilee ja kaikki on painajaismaista. Pidän siitä että leffa on kuvattu oikeissa lokaatioissa, lajityypillisten lavasteiden sijaan, eli ei löydy avaruutta tai outoa mönjää.

Toisaalta jos mietin hieman eri kantilta, että mistä ja miten jonkin teoksen parhaus määrittyy, niin olisi pitänyt listata Terminator 2 kolmeen kertaan.

X-Files alkoi uudelleen. Uskotko maan ulkopuoliseen elämään?

Juuh. Avaruuden mittakaavaan pohjautuvan tieteellisen todennäköisyyden ja todisteiden perusteella on epätodennäköisempää että maan ulkopuolista elämää ei olisi. Saa nähdä, ainakin NASA huutelee löytävänsä todisteet seuraavan 10 vuoden aikana. Osittain kuitenkin toivon että mahdolliset todisteet löytyisivät vasta aikani jälkeen, ettei tarvitsisi todistaa sitä riitelyn ja foliohattuilun määrää tai nähdä tieteellisen läpimurron muuttuvan vain vääntökapulaksi satukertomuksille.

Hypoteettinen tilanne: dallailet kadulla, ja eteesi laskeutuu hahmo ulkoavaruudesta. Mikä on ensimmäinen asia, mitä teet?

Kusen jonkun housuun.

Khidin albumi Ohi ilmestyy 8. huhtikuuta.

Lisää luettavaa