Suomalainen teki kosinnastaan musiikkivideon – mikähän mahtaa olla loppuratkaisu?

Klaus Matilainen suoritti kosinnan filmille.

17.02.2018

Klaus Matilaisen kosinnasta jäi, kliseisen ilmaisunkin uhalla, jälkipolville kerrottavaa sekä näytettävää. Hän päätti tehdä operaatiosta musiikkivideon.

Matilaisen kaveripiiriin lukeutuva konkarituottaja Joniveli vastasi taustasta, jonka päälle Matilainen suoritti debyyttiesiintymisensä solistina – kalevalalaishenkisesti lausuen. Oravamedian tuottamalla ja ideoimalla videolla kerrotaan ensin parin tarina Keski-Suomesta pääkaupunkiseudulle, ja loppuhuipennukseksi on jätetty itse kosinta.

Emme paljasta loppuratkaisua, mutta kysyimme Matilaiselta, että kuinka paljon puolison reaktio jännitti?

”Kyllähän se totta kai jännitti. Minulta kyseltiin tätä tehdessä toistuvasti, että jännittääkö, ja vastasin aina, että jos ei jännittäisi, niin olisi varmaankin väärä nainen kyseessä. 11 vuotta ollaan ehditty yhteistä taivalta kulkea, joten olin kyllä luottavainen”, Matilainen sanoo.

Entä miten puoliso suhtautui loppujen lopuksi piilokameroihin, ja siihen että tällainen video julkaistaan?

”Minäkin funtsin paljon, että mitenhän tähän suhtaudutaan. Mutta hän otti asian varsin positiivisesti, jäähän meille hieno muisto nyt tästä.”

Katso video yltä.

Lisää luettavaa