Suomalaisartistin indie-soulia taas tarjolla – Jupen loistava uutuuskappale ennakkosoitossa Rumbassa

Uutta Juppea tarjolla!

30.07.2025

Juppe julkaisee uuden biisin perjantaina. Uutuuskappale Fun And How to Have It on tästä päivästä lähtien ennakkosoitossa Rumbassa.

Artisti itse kertoo kappaleesta seuraavaa:

”Tää biisi syntyi melkein kokonaan yhdessä hetkessä. Pidän kaikesta siinä megapaljon, ja en kyllä muuttaisi mitään. Ylös pitchattu intro-pätkä oli alunperin osa täysin eri kappaletta joka ei lopulta päätynyt minnekään. Nyt se elää varjoeläämäänsä uudessa roolissaan. Hauskanpito ja luovuus ovat minulle ennen kaikkea leikkisyyttä. J. Huizinga ja hänen Homo Ludensinsa ehkä yhtyvät tähän ajatukseen! Tämän levyn teolle olikin siis tärkeää että sallin itseni leikkiä ja pitää hauskaa. Tämän kaltaisten “metodien” auki selittäminen kuulostaa helposti melko lattealta ja ärsyttävältä, mutta uskon niiden voimaan. Tälläisten kivijalkojen päälle voi sitten rakentaa hienompia konsepteja ja korkeampia hiekkalinnoja.”

Kuuntele kappale alta. Juppe julkaisi debyyttialbuminsa Feeling Bad About Feeling Sad In The Happiest Country In The World 22. päivä syyskuuta 2023. Tuon jälkeen hän on julkaissut useita yksittäisiä julkaisuja. Mikäli kappale maittaa, niin edellisen biisin kuulet täältä. Uusi albumi ilmestyy syyskuussa Soliti-levy-yhitön kautta.

Lue myös: Suomen parasta indie-soulia tarjoava Juppe julkaisee uuden kesähitin – kappale ensisoitossa Rumbassa

YouTube video