Suomalaisen elektronisen musiikin pioneerilta Mika Vainiolta julkaistaan postuumi levy

21.05.2017

Huhtikuussa edesmenneeltä Mika Vainiolta julkaistaan postuumi levy 26. toukokuuta.

Kansainvälisesti tunnustettu kotimaisen elektronisen musiikin edelläkävijä oli työskennellyt Reat -nimisen sooloalbumin parissa. Vinyylin julkaisee saksalainen Elektro Music Department, jonka mukaan Vainio on levyllä täydessä vauhdissa ja lupailee ”biittiä, groovea sekä kokeellista ja/tai hardcorea”.

Mika Vainio esiintyi yli 25-vuotisella artistiurallaan myös nimillä Ø ja Philus, soitti Pan Sonic-yhtyeessä ja Vainio Väisänen Vega-kokoonpanossa sekä teki yhteistyötä muun muassa yhdysvaltalaisen Sunn O))):n ja japanilaisen Merbow’n kanssa.

Vainion muistoa kunnioitetaan tribuuttikeikalla Sideways-festivaalilla kesäkuussa, kun yhtyetoveri Ilpo Väisänen ja Jimi Tenor tulkitsevat Vainion tuotantoa ennenjulkaisematonta Pan Sonic -materiaalia myöten.

Kuuntele näytteet täältä, kappalelistan näet alta.

Reat:

01 Give ’Em Hell Echo Pappa 
02 A Season In Harar 1881 
03 Horse Can Stand 
04 Diderik & Iselin 
05 Gear 
06 And Around Coils Of Horns 
07 Ant Steamtrap 
08 Secondhand Twilight

Lisää luettavaa