Tänään ilmestyi kokoelmalevy nimeltään Satan in Love – Rare Finnish Synth-Pop & Disco 1979–1992. Nimensä Emilian eli Anne Luodon kansainväliseksi kulttiklassikoksi kasvaneelta vuoden 1981 singleltä napannut vinyylinä ja cd:nä ilmestyvä kokoelma pitää sisällään suomalaisen elektronisen musiikin historiaa harvinaisen diskon ja synapopin muodossa.
Dj, toimittaja ja kirjailija Mikko Mattlar on valinnut kokoelmalle 22 kappaletta pääasiassa 80-luvulla äänitettyjä, vähemmälle huomiolle jääneitä, mutta harvinaisia ja kulttistatuksen saaneita helmiä. Kysyimme Mattlarilta kokoelman taustoja.
Levyllä on isoja nimiä Leevi & the Leavingsistä, Fredistä ja Meiju Suvaksesta aina marginaalin marginaaliin, yhden singlen julkaisseisiin projekteihin. Millaisin ajatuksin lähdit kuratoimaan levyä ja tuliko siitä juuri sen näköinen ja kuuloinen kuin ajattelit?
”Yritin poimia tähän kaikkein parhaat, tunnetuimmat ja/tai halutuimmat biisit suomalaisen elektronisen musiikin varhaishistoriasta. Käsitys perustuu etupäässä noin sataan dj-keikkaan, joilla olen kymmenen vuoden aikana soittanut näitä levyjä ja seurannut yleisön reaktioita niiden soidessa.”
”Toisaalta Discogs-sivuston aktiivisena käyttäjänä olen myös seurannut siellä, mitkä kotimaiset vanhat syntikkalevyt löytävät tiensä keräilijöiden want-listeille ja mistä minulle tulee eniten ostotarjouksia. Kun itseni kaltaiset dj:t ja keräilijät metsästävät musiikkia, sillä ei ole merkitystä onko artisti tunnettu vai ei, ja onko biisi ollut aikoinaan suosittu vai mennyt kaikilta täysin ohi. Ainoa merkitsevä asia on se, kuulostaako musiikki omaan korvaan kiinnostavalta vai ei.”
”Ajatuksena oli koota ikään kuin johdatus tähän musiikkityyliin, joka selvästi kiinnostaa tiettyjä ihmisiä sekä Suomessa että ulkomailla. Tästä genrestä kiinnostuneita levynkeräilijöitä ja dj:tä on Suomessakin kymmenittäin, ja vinkit hyvistä kappaleista onneksi kiertävät tässä porukassa. Toisaalta halusin mukaan myös mahdollisimman paljon harvinaisia biisejä, joita tiedän kotimaisten keräilijöiden ja dj:den metsästävän, jotta projekti olisi varmemmalla pohjalla taloudellisesti. Pari haluamaani biisiä jäi kokoelmalta pois, koska niiden oikeudenomistajat eivät halunneet niitä uudelleenjulkaistavan, mutta 95-prosenttisesti sisältö on sellainen kuin haluan. Ja soundi sekä ulkoasu ovat jopa parempia kuin toivoin, kokoelman vinyyliversiota en tosin ole vielä kuullut.”
Vaikka monien biisien takana on studiotyön ja syntikkamusiikin edelläkävijöitä Suomessa, levylle koottu musiikki on helppo kuitata camp-viihteen piikkiin, etenkin Facebookissa on tullut vastaan moista kommentointia. Onko tällaisessa suhtautumisessa jotain vikaa? Tai mihin seikkoihin pyytäisit näin suhtautuvia kiinnittämään huomiota?
”Uskon että elektroninen musiikki joko kiinnostaa tai sitten ei. Jos se ei kiinnosta, ei tätä levyä kannata kuunnella. Levy on suunnattu 1970-80-lukujen elektronisesta musiikista kiinnostuneille, joille nämä biisit eivät ole vielä tuttuja, tai jotka tietävät ne jo ja haluavat ne levyhyllyynsä. En oikein usko siihen, että millään sanoilla voi käännyttää ketään pitämään jostain musasta tai saada hänet ymmärtämään sitä. Musiikki joko miellyttää tai ei miellytä, ja tämä on täysin tunneperäinen juttu ainakin minulle.”
Moni levylle valituista biiseistä on kulttiklassikon asemassa ja keräilijöiden ostoslistoilla myös Suomen rajojen ulkopuolelle. Minkälaisista seikoista luulet tämän johtuvan?
”Samalla tavalla kuin vaikka progressiivisen rockin ystävät, 70-80-lukujen elektronisen musiikin fanit muodostavat globaalin alakulttuurin, jossa he haluavat löytää kaiken mahdollisen itseään miellyttävän musan siitä genrestä riippumatta siitä, missä ja milloin se musiikki on tehty. Suomessakin on osattu tehdä kaikenlaista kiinnostavaa tässä genressä, mutta levytykset eivät juuri ole levinneet Suomen rajojen ulkopuolelle ennen nettiä ja Youtubea.”
”Suomessa on tämän musiikin tekemisessä ollut käytössä samat laitteet kuin muuallakin ja yllättävän hyviä tekijöitä, jotka ovat tajunneet tällaisen musiikin tekemisen päälle, mutta koska heidän musiikkinsa ei ole heti valmistumisen jälkeen menestynyt kotimaassa, ei sitä ole lähdetty viemään ulkomaillekaan. Eikä ehkä samanlaista keräily- ja diggailukulttuuriakaan ollut vielä tuolloin muodostunut tällaisen musan ympärille. Nyt ajat ovat kuitenkin muuttuneet, ja aika iso osa elektronista musaa koko ikänsä kuunnelleista on kiinnostunut myös sen varhaishistoriasta, niin Suomessa kuin ulkomaillakin.”
“Maailmalla on useitakin levymerkkejä, jotka julkaisevat tällä hetkellä jatkuvasti uudelleenjulkaisuina tällaista vanhaa elektronista musiikkia, oli se sitten missä päin maailmaa tehtyä. Dark Entries -label on ehkä tunnetuin esimerkki.”
Onko joku näistä artisteista sellainen, jonka olisi suonut saavan aikanaan suurempaakin huomiota osakseen?
“Periaatteessa kuka tahansa, mutta olisi ollut hienoa, että levytysurat olisivat jatkuneet pitempään. On sääli, että monet artistit ovat tehneet vain yhden singlen tai albumin, vaikka tämä ainoa levy olisi erittäin hyvä. Olisi ollut kiinnostavaa nähdä, mihin rahkeet olisivat riittäneet jatkossa.”
Jos Svart pyytäisi sinua kuratoimaan kokoelman kakkososan, lähtisitkö mukaan? Anna esimerkki kappaleesta, joka jäi tämän ensimmäisen kokoelman ulkopuolelle.
”Ehdottomasti. Toukokuussa tulee jo toinen vähän samantyylinen kokoelma Dance for Your Life, johon olen koonnut 1970-80-lukujen suomalaisia levytyksiä enemmän niin sanotun mustan musiikin kulmalla eli valinnut diskoa, modern soulia ja kasarisoundista funkkia suomalaisittain tehtynä.”
”Mutta hyviä biisejä riittäisi vielä pariinkin kokoelmaan tämän jälkeen. Halutuin tästä puuttuva levytys on varmaankin äänittäjänä tunnetun Tom Vuoren instrumentaalinen syntikkalevytys Hawaijin reggae, josta minulle tulee jatkuvasti ostotarjouksia ulkomailta. Valitettavasti kappaleen video ei ole enää Youtubessa, mutta se ehti olla siellä sen aikaa, että syntikkamusan harrastajat noteerasivat biisin maailmanlaajuisesti.”
Levy on tänään kaupoissa. Jos saisit soittaa Rumban lukijoille yhden biisin levyltä, mikä se olisi ja miksi?
”Press-yhtyeen Fashion maailma on ollut jo kymmenkunta vuotta kulttisuosikki tietyissä piireissä. Soitan sen yleensä pari kolme kertaa illassa, kun soitan tämän genren keikkoja vakiopaikassani Kaiku-klubin pienellä puolella. Kuulemma erityisesti nuoret muotisuunnittelijat tykkäävät tästä muotiaiheisesta, Pet Shop Boys -vaikutteisesta kappaleesta, jonka tekijät eivät valitettavasti tehneet muuta kuin tämän yhden singlen.”
Svartin julkaisema kokoelma Satan in Love – Rare Finnish Synth-Pop & Disco 1979–1992 on siis tänään kaupoissa. Levyn kansilehtisistä löytyy myös Mattlarin mainiot artisti- ja kappalekohtaiset esittelyt. Alla muutama esimerkkibiisi.