Suomalaisesta karhusta tuli kansainvälinen somejulkkis, videon katsonut liki kaksi miljoonaa ihmistä – taidenäyttely auki vielä hetken

Juuson taidetta voi ihailla vielä 12. helmikuuta saakka.

01.02.2017

Suomalainen Juuso-karhu nousi somejulkkikseksi maalaustensa takia.

Juuso on maalannut taideteoksia muun muassa istumalla kanvaksen päälle. Se myös hieroi itseään niihin, ja teki kovin erikoisella tyylillä Jackson Pollock -tyylisiä taideteoksia.

Juuson taideteoksia voi ihailla helmikuun 12. päivään saakka Rupla-taidegalleriassa Helsingissä. Kaiken kaikkiaan esillä on 11 teosta, ja niitä voi myös ostaa itselleen. Tulot teoksista menevät karhuista kertovan dokumentin rahoittamiseen.

Ei kun taiteen ääreen vain!

Tsekkaile videokuvaa Juusosta taiteensa ääressä alta.

Ruplan Facebook-sivuille pääset tästä.

Lisää luettavaa