Suomalaisyhtye Elifantree matkusti ympäri maailmaa kunnianhimoisen levyn äänityksiä tehden: ”Olisiko enää moraalisesti perusteltua?”

Elinfantreen uusin levy on kunnianhimoinen projekti. Rumba otti yhteyttä yhtyeeseen sen tekoprosessin tiimoilta.

29.03.2021

Omintakeista ja paikoin kokeellistakin musiikkia tekevän Elifantree-yhtyeen tuplalevy Hachi julkaistiin helmikuussa.

Albumin teko oli Koneen säätiön tukema kunnianhimoinen ja iso projekti, jossa äänitaiteilija Anni Elif, saksofonisti Pauli Lyytinen ja ääniteknikko Joonas Saikkonen kiersivät maailmaa vuonna 2018 kannettava studio mukanaan ja äänittivät musiikkia epäkonventionaalisissa ympäristöissä kahdeksan kansainvälisen lyömäsoitintaiteilijan kanssa.

Rumba otti yhteyttä Elifantreehen ja kysyi esimerkiksi siitä, millaisia muistoja äänitysprosessista on näin koronapandemian aikoina, kun käytännössä koko maailma on lukittu omiin pieniin kupliinsa eikä mihinkään pääse.

Miten saitte idean levyyn?

”Meillä on Elifantreen kanssa ollut tapana pyrkiä uusiutumaan sekä haastamaan ja kehittämään itseämme jokaisen uuden levyn kohdalla. Olimme ennen Hachia tehneet jo viisi erityyppistä albumia, joista viimeisimpänä elektroakustisesti yhdessä nykyklassisen Tölölän puhallinkvartetin kanssa toteutettu sinfoninen teos Blood Moon.”

”Tällä kertaa kantavana ideana olisi että me (saksofonisti Pauli Lyytinen ja laulaja Anni Elif) yhdessä ääniteknikkomme Joonas Saikkosen kanssa matkustaisimme kannettavan äänityskaluston kanssa ympäri maailmaa luomaan uutta ja äänittämään epäkonventionaalisissa tiloissa kahdeksan eri huippurumpalin kanssa. Yhtye oli idean syntymisen aikaan (vuonna 2015) käännekohdassa, koska ensimmäinen rumpalimme oli muuttanut Saksaan ja lähtenyt bändistä.”

Äänitettyä materiaalia kertyi valtavasti. Miten lopulta päätitte, mitä tulee levylle mukaan ja mitä ei?

”Prosessi oli pitkä ja haastava, mutta periaatteessa yksinkertainen, piti vain kuunnella käsittämätön määrä erilaisia ottoja ja kokonaisuuksia ja tehdä kerros kerrokselta karsintaa ja lopullisia päätöksiä. Käyttökelpoista materiaalia tosiaan on niin paljon, että siitä olisi saanut koostettua vaikka tuplasti pidemmän albumin. Päädyimme kuitenkin siihen lopputulemaan, että halusimme jokaiselle teokselle tilaa ja hengittävän kokonaisuuden sen sijaan että olisimme tarjoilleet turboahdetun ja ylipitkän elämyksen.”

Ottiko kukaan lyömäsoitintaiteilija teihin itse yhteyttä, kun kuuli teidän tekevän tällaista levyä, vai otitteko itse yhteyden kaikkiin taiteilijoihin?

”Olimme miettineet hyvin tarkkaan ketkä halusimme mukaan ja sitten otimme heihin yhteyttä. Projekti pidettiin myös pitkään pienen piirin tietona, eli mistään avoimesta hausta ei siis ollut kyse. Meille oli tärkeää löytää hyvin erityyppisiä ja omaäänisiä taiteilijoita mukaan tähän projektiin ja siinä onnistuimme mielestämme erittäin hyvin.”

Koneen säätiö tuki levyn tekoa. Mikäli näin ei olisi tapahtunut, olisitteko voineet tehdä albumia kenties eri tavoin?

”Tässä kyseisessä tapauksessa toteutus olisi ollut aivan mahdotonta ilman Koneen Säätiön myöntämää avustusta. Kyseessä oli niin iso projekti, ettei siitä olisi tullut kerrassaan mitään ilman kunnollisia resursseja. Tällaista albumia ei olisi voinut mitenkään toteuttaa etänä. Koko projektin ydin oli kansainvälinen yhteistyö ja vaikutteiden hakeminen erilaisista kulttuureista.”

”Kaikki on äänitetty yhtä aikaa samassa tilassa ja musiikki on suurimmalta osin syntynyt hetkessä toistemme kanssa musiikillisesti kommunikoiden. Myöskin kaikki erilaiset ja kiehtovat akustiset tilat ovat suuressa roolissa tällä albumilla, joten paikan päälle oli todellakin päästävä.”

Miten äänityslokaatiot valikoituivat? Mikä oli ikimuistoisin äänityspaikka?

”Olimme tiiviissä yhteydessä lyömäsoittajien kanssa ja teimme toki myös omia etsintöjä netin välityksellä, mutta loppujen lopuksi lähestulkoon jokainen äänityslokaatio löytyi kunkin paikallisen lyömäsoittajan välityksellä – näin löytyikin tiloja joita emme olisi voineet kuvitellakaan. Tuntuu että jokainen äänityspaikka ja -tapahtuma oli meille jollain tasolla ikimuistoinen, tilat ja prosessit kun olivat keskenään niin kiehtovan erilaisia.”

”Spontaanisti äänityspaikoista ensimmäisenä mieleen nousevat 14 sekuntin kaiulla varustettu Emanuel Vigelandin mausoleum Norjassa, vesitorni Ranskan Alsacessa, 7-neliöinen puutarhahökkeli Itä-Lontoolaisessa lähiössä ja Pohjois-Savossa sijaitseva Lehmilampi.”

Miltä nuo albumin äänitysreissut tuntuvat nyt, kun mihinkään ei pääse ja käytännössä koko maapallo on ”laitettu kiinni?”

”Ne tuntuvat unenomaiselle elokuvalle, joka on jättänyt lähtemättömän jäljen. Ilmoilla on paljon kysymyksiä. Onko tuollainen toiminta edes enää mahdollista? Vai onko jokin muuttunut lähtemättömästi? Olisiko vastaavanlaisen reissun tekeminen enää moraalisesti perusteltua, vaikka kyseessä olisikin merkittävä taideprojekti? Miten voimme harjoittaa ammattiamme kestävällä tavalla? Onko jatkossa syytä keskittyä tekemään vain paikallista taidetta? Mitä kansainväliselle yhteistyölle tapahtuu?”

Jos/kun keikkoja voitte jatkossa heittää, aiotteko yrittää toisintaa albumin äänimaailmaa elävänä?

”Juuri nuo uniikit ja erilaiset akustiset tilat luovat pohjan Hachi-albumin äänimaailmoille, eikä niitä ole oikein mielekästä yrittää toisintaa keinotekoisesti. Toki tulemme esittämään joitakin levyn kappaleita, mutta hieman erilaisina, yhdessä rumpalimme Olavi Louhivuoren kanssa visioimina versioina kun tilanne sallii.”

”Suunnitelmissa oli alunperin tehdä myös keikkoja vierailevien rumpaleiden kanssa Pohjoismaissa, Isossa-Britanniassa, Sveitsissä, Ranskassa ja Japanissa, minkä lisäksi haaveilimme vielä isosta rumpu-spektaakkelista, johon saisimme kaikki rumpalit yhtä aikaa. Nyt tilanne on mikä on ja olemme pikkuhiljaa ruvenneet siirtämään katsettamme kohti uusia musikaalisia seikkailuja.”

Lisää luettavaa