The Toxics julkaisi vallan loistavan kakkosalbuminsa A Place Called Razors Edge yli kuukausi takaperin suoratoistopalveluissa. ”Virallisesti” albumi ilmestyi kuitenkin perjantaina 25. päivä marraskuuta, kun sen vinyyliversio ilmaantui kauppoihin.
Yhtyeen jäsenistä Jens Hortling sekä Tuomo Laakso avasivat albumin kappaleen biisi biisiltä Rumballe. Levyn voit kuunnella biisianalyysien alta. Mikäli meno maittaa (ja miksi ei maittaisi!), levynjulkkareita vietetään 10. päivä joulukuuta Ravintola Kuudennessa linjassa. Mukana menossa myös The Mike Bell Cartel ja The Pubettes -dj:t.
Aloitetaanpa biisianalyysit videon alta!
Dirty Little Cigarette:
Tämä kappale on kulkenut The Toxicsin keikkaohjelmisossa jo vuosia, joskin hiukan erilaisena versiona. Studiossa kävi nimittäin niin, miten tuottaja Lauri Elorannan kanssa työskennellessä usein käy: moni asia voi muuttua. (Kerrottakoon että Laurille annettiin alun alkaenkin reilut vapaudet puuttua kappaleiden sovituksiin, sävellyksiin ja sanoituksiin.) Biisin hiljainen, kuriositeettimainen C-osa vaihtuikin oleelliseksi osaksi kertosäettä, ns. pre-chorukseksi! Tuottajan älynväläys oli erinomainen: biisiin saatiin dynamiikkaa ja yllätyksellisyyttä, päästen samalla eroon sitä vaivanneesta tasapaksuudesta. Uusi uljas Dirty Little Cigarette valikoitui 7” sinkun nimibiisiksi.
Gaffer Tape:
Tässä biisissä kuuluu yhtyeen mieltymys 1960-luvun autotallirokkiin ja nuggets-kokoelmiin. Hengästyttävässä tempossa etenevä tarina muistuttaa etäisesti elokuvaa Rankka päivä. Yhtenä päivänä sitä vain saa tarpeekseen oravanpyörästä, toisten odotusten mukaan elämisestä sekä ääliöistä ympärillään, ja tekee täyskäännöksen laitapuolelle. Mukaan tarvitaan ainakin ase, lapio, roudarin teippiä ja väärennetyt henkkarit. Sitten vain ajetaan ja humallutaan vapaudesta!
Different Lies:
Different lies edustaa levyn popimpaa linjaa. Studioon mentäessä meillä oli vasta luonnos biisistä ja sekin oli hahmoton eikä oikein svengannut toivomallamme tavalla. Ei ollut ollenkaan varmaa selviääkö biisi levylle asti. Sovelsimme studiossa vanhaa hyväksi havaittua niksiä: yksinkertaistamista. Mutkat suoriksi, kompit suoriksi ja päälle hitikäs laulumelodia – voila! Niihin aikoihin ajankohtainen “katiska-vyyhti” innoitti kirjoittamaan sanat petoksesta ja salailusta. “Dirty secrets behind the doors and deadly snakes hide in corridors”.
One Man Party:
Jokaisella rock-bändillä pitää olla vähintään yksi rollari- tyyppinen biisi – tämä on meidän. Tarjoiluehdotus: juo kalsarikännit, sammuta puhelimesi, riisuudu alusvaatteisillesi, toilaile ympäri asuntoasi biisin soidessa sellaisella voluumilla että naapurisikin voivat siitä nauttia.
White Widow:
Alusta asti meillä oli ajatus, että levyllä esiteltäisiin myös The Toxicsin countrympaa puolta, jota tämä biisi edustaa. Fiilistelimme Gun Clubin biisiä Mother of earth, sen minimalistista tunnelmaa ja aavemaisia slidekitaroita. Tekstin tarina nivoutuu yhteen Sunday Dress -kappaleen kanssa. Se kertoo kohtalokkaasta naisesta joka ratsastaa kaupungista toiseen kylväen kylmää kostoaan elämänsä rakkauden menetyksestä. Vainajaa löytyy lammesta ja joki virtaa verenpunaisena. “Blood red river roams again”.
Down Down:
Biisin piti olla alunperin instrumentaali, jonkinlainen välisoitto levyllä – tämä oli näkemyksemme vielä äänitysten alkaessa – mutta kuinka ollakaan tuotantoputken toisesta päästä putkahti ihan uudenlainen kappale! Groove muuttui, sillä Lauri halusi kappaleen, jota voi tanssia lanteet keinuen. Rakenne muuttui myös, ja tulipa biisiin laulukin. Uudesti syntynyttä Down Downia pidimme niin tarttuvana, että se päätettiin julkaista levyn ensimmäisenä singlenä.
Tekstin esikuvana on Lauri Viita ja hänen traaginen elämänsä. Päähenkilö kamppailee sekä itsetuhon että elämänhalun välimaastossa.
Mythomaniac:
Mytomaanikko tarkoittaa ammattilaispiireissä patologista valehtelijaa. Kappaleen tekstin idea alkoi hahmottua vasta studiossa kun seurasimme samaan aikaan ympärillä velloneita Yhdysvaltojen presidentivaaleja, ja niiden ällistyttäviä käänteitä.
Kitarariffi on alkujaan peruja The Toxicsin vanhasta kappaleesta, jota ei koskaan julkaistu. Biisi on sähäkkä garage-rypistys, ei liian vakava, ja älyttömän hauska vetää keikalla!
Fainted Picture:
The Toxicsin mittapuulla biisiä voisi kutsua proge-eepokseksi, niin pitkä ja monivivahteinen se on verrattuna yhtyeen tavanomaiseen materiaaliin, joskin 1960-lukulainen psykedelia kaikuu päälimmäisenä. Ilkan idea oli lainata laukkaavaa rumpukomppia Loven biisistä Seven And Seven Is.
Teksti maalaa kuvaa maailmanlopun jälkeisestä maailmasta, jonka on vallannut takaisin villi luonto, ja jossa menneestä ajasta muistuttavat vain rapistuvat merkit menneestä kulttuurista ja taiteesta.
Razors Edge:
“Reisoria” ollaan tahkottu keikoilla jo jonkin aikaa, ja taidamme olla yksimielisiä siitä että tämä on usein keikan kohokohta. Biisissä on hypnoottinen poljento ja pitkä draaman kaari. Väliosa venyy usein pitkäksi ja arvaamattomaksi meuhkaukseksi, eikä kukaan bändistäkään tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu.
Tämän kappaleen soundimaailmaan ja tunnelmaan haettiin inspiraatiota Scientistsin kappaleesta Swampland.
Sunday Dress:
Biisissä kesti kauan löytää oikea groove. Oli hitaampia kantriversioita, ja jyräävämpiä “Lust for life”-tyylisiä. Jostain sieltä välistä sitten löytyi se oikea, joka tuntui istuvan tekstiin, ja joka saatiin bändillä svengaamaan.
Tarina huipentuu C-osassa puukotuskohtaukseen, jonka kertoja kuvailee omin sanoin. Kertomus oli jossain vaiheessa miksausta pidempi – siis todella pitkä ja todella yksityikohtainen, joskin hiukan alatyylinen kuvaus kyseisestä veriteosta syrjäisessä motellissa. Idean hyvyydestä oli bändin sisällä kahdenlaisia näkemyksiä. Aikamme peistä taitettuamme päädyimme kompromissiin joka päätyi lopulliseen versioon. Ehkä joskus jollain “rarities”-levyllä julkaistaan vielä se pidempi K-18 -versio!
