Suomen musabisnestä korruptiosta syyttänyt räppäri kirjoitti jatkoa kohutekstilleen: ”Paskamyrskyn silmästä iltaa!”

Haamun kirjoitus liikutti niin isoja radiokanavia kuin Pyhimystäkin.

28.11.2017

Räppäri ja tuottaja Haamu kirjoitti viikonloppuna pitkän tekstin Suomen musiikkibisneksen lainalaisuuksista ja hiljaisesta korruptiosta.

”Meidän musabisnes on yks korruptoituneimmista maailmassa. Payola-systeemi rehottaa valtakunnallisilla radiokanavilla – toimittajia voidellaan edelleen Ibizan matkoilla soittolistapaikkojen toivossa. Spotifyn merkittävillä soittolistoilla näkyy samojen isojen levy-yhtiöiden artistit ja isoimmilla kesäfestareilla sama kattaus vuosi toisensa perään”, Haamu kertoi Facebook-sivuillaan täällä.

Keskustelu lähti rönsyilemään mainiolla tavalla eteenpäin, ja esimerkiksi Pyhimyksenä tunnettu Johanna Kustannuksen tuotantopäällikkö Mikko Kuoppala otti kantaa asiaan. Keskustelu oli yllättävänkin sivistynyttä, ja näkökulmia menestykseen, radiosoittoon ja yleiseen musiikkibisnekseen oli monia.

”Toki on totta, että kaupallisessa ympäristössä on aina voitelua, mutta ei niitä soittolista paikkoja osteta. Väittäisin, että itseasiassa radioiden valta levy-yhtiöihin on suurempi, koska he nimenomaan määrittävät sen kuka breikkaa ja kuka ei. En vaan näe siinä korruptiota sen enempää kuin missään muussakaan kaupallisessa mediassa joka päättää itse sisällön jonka kylkeen myy mainoksia”, Kuoppala avasi näkökantaansapitkässä ja harkitussa kirjoituksessa.

Myös YleX-kanavan ohjelmapäällikkö Hanne Kautto valotti hienolla tavalla kanavan soittolistapolitiikkaa, vaikka Haamun kirjoitus ei kanavaa kohtaan hyökännytkään.

”Olemme Yleisradion alainen toimija ja yksi arvoistamme on riippumattomuus. Pidämme tästä tiukasti kiinni ja mihinkään sisältöpäätöksimme ei vaikuta ”voitelu”, eikä sitä meidän suuntaan tulekaan. Eli: emme saa emmekä ota vastaan rahaa, arvokkaita lahjoja tai ulkomaan matkoja. Jos käyn Ibizalla, teen sen omilla rahoillani ja vapaa-ajalla”, Kautto kertoi.

Nyt Haamu on lykännyt uuden tekstin Facebookiin, jossa avaa kirjoituksensa jälkeisiä tunnetiloja ja sitä, miten hänen pohdintaansa reagoitiin.

”Täytyy myöntää, että olen vähän yllättynyt kirjoitukseni herättämästä suuresta huomiosta, ja ennen kaikkea sen herättämistä tunteista. Suurimmalta osalta on satanut kehuja ja supporttia. Iso kiitos siitä . Mutta samalla olen saanut myös paljon uusia lempinimiä, kuten ”epäonnistunut artisti”, “kitisijä”,“foliohattu”, “salaliittoteoreetikko” ja mitä näitä nyt on. Onko tosiaan näin että suomalaista musiikkiteollisuutta ei saa tarkastella kriittisesti leimaantumatta epäonnistuneeksi taiteiljaksi tai kitisijäksi?”, Haamu pohtii kirjoituksessaan.

Myöhemmin hän jatkaa:

”Muutamakin kysyi mitä väliä sillä on, saavatko indielafkojen artistit valtakunnallisilta radiolta tukea. Jokainen musiikkia vähänkin pitempään tehnyt tietää, kuinka paljon teostokorvauksia saa yhdestä radiosoitosta esim. YleX:llä verrattuna pienempiin radiokanaviin, kuten Basso ja Radio Helsinki. Ihan vain tilastollisena faktana, että yhdestä soitosta isolla kanavalla saa enemmän kuin 50 soitosta pienellä kanavalla. Väittämäni tueksi liitin screenshotin mun 3 kuukauden saldosta Teoston tilittämistä radiosoitosta. Ja pienemmillä kanavilla olin tuona aikana soinut kymmeniä kertoja useammin kuin YleX:llä. Tilastot siis vastatkoon tuohon outoon kysymykseen.”

Keskustelu käy yhä runsaana Haamun sivuilla. Koko tekstin kommentteineen näet täältä.

Tätä lisää!

Lisää luettavaa