Täysin esteetön festivaali Spesiarock järjestetään ensimmäistä kertaa tänä keväänä Järvenpäässä torstaina 25. päivä toukokuuta.
Festivaali on ammattiopisto Spesian, Järvenpään kaupungin ja Invalidiliiton yhteinen ponnistus, jonka nokkamiehenä toimii ammattiopisto Spesian opetuksen ohjaaja Arto Kuusisto. Tiedotteen mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta Järvenpään – mahdollisesti myös koko Suomen historiassa – kun festareita järjestetään esteettömyys edellä.*
Arto Kuusisto kertoo festivaaleista seuraavaa:
”Tärkeimmät arvot Spesiarockissa ovat turvallisuus, saavutettavuus ja esteettömyys. Festareille tuleminen ja siellä kulkeminen on helppoa kaikille, myös sellaisille, joilla on liikkumisessaan rajoitteita. Spesiarockissa pystyy liikkumaan vaivattomasti esimerkiksi pyörätuolilla, ja pyörätuolia käyttävät pääsevät myös lähelle lavaa. Pyrimme pitämään yleisömäärän vähäisenä ja siksi järjestämme tapahtuman arkipäivänä, päiväsaikaan.”
Lavalle nousevat Erja Lyytinen, Paleface, Signmark, Mikko Herranen, Resonaarigroup ja Spesian opiskelijoiden oma bändi. Kaikissa esityksissä on mukana myös viittomakielen tulkki.
Tapahtuma on avoin ja maksuton kaikille. Tapahtumapaikkana toimii Järvenpään Kulttuuripuisto, joka sijaitsee Järvenpää-talon ja kirjaston välissä. Järvenpään rautatieasemalta tapahtumapaikalle on hyvät kulkuyhteydet. Tapahtuma on osa 85 vuotta täyttävän Invalidiliiton esteettömyysviikkoa.
Esteetön Spesiarock-festivaali Järvenpään Kulttuuripuistossa torstaina 25.5. klo 12–18.
Lisää tietoa festivaaleista sen kotisivuilla täällä.
* Edit 15.5. kello 12.00: Oulussa on järjestetty festivaaleja estettömyys edellä liki 20 vuoden ajan. Tänä vuonna festivaali järjestetään nimellä Kaikkien Kesäfestari, ja siitä voit lukea lisää täältä.