”Häpeän suunnattomasti aiheuttamaani pettymystä ja väärää esimerkkiä. Pyydän anteeksi ennen kaikkea faneiltani, levy-yhtiöltäni, keikkamyyjältäni, taustatiimiltäni, yhteistyökumppaneiltani, perheeltäni sekä edustamiltani artisteilta. Nyt minun on aika katsoa peiliin ja kantaa vastuu teoistani. Anteeksi.”
Uskokaa tai älkää, näin kirjoitti kannabiksen käytöstä kärähtänyt räppäri loppuvuodesta 2017. Paria vuotta aiemmin hän oli vielä puhunut kannabiksen laillistamisen puolesta ja hänen biisinsä sisältävät lukuisia viittauksia kyseisen päihteeseen. Mistähän moinen täyskäännös.
”Luulen, että se liittyy Mikael Gabrielin artistiuteen ja hänen uraansa. Hän on varmaankin ollut särmikkäämpi kuin nykyään. Mukaan on tullut varovaisuutta, kun on alettu luomaan uraa Vain elämää -poppiräppärinä. Siihenhän kannabis ei oikein sovi”, sanoo Anton Vanha-Majamaa.
Vanha-Majamaa on kirjoittanut Kannabiskirjan (Kosmos, 2018). Tietokirja pureutuu ajankohtaiseen aiheeseen monipuolisesti ja tutkimustietoon nojaten. Teoksessa käsitellään kannabiksen asemaa yhteiskunnassa ja myös popkulttuurissa.
Suomessa kannabiksen suosio lääkkeenä ja päihteenä kasvaa jatkuvasti, mutta siitä puhuminen on yhä vaikeaa. Mikael Gabrielin lausunto on hyvä esimerkki siitä.
Kannabiskäryistä on uutisoitu kohuhakuisesti. Esimerkiksi Sini Sabotagen istuessa Idols-tuomaristossa, Seiska kaivoi räppärin menneisyydestä – kauan ennen artistin uran alkua tapahtuneen – käyttörikoksen ja iltapäivälehdet jatkoivat kauhistelua. Joidenkin mukaan hänen olisi jopa pitänyt erota tehtävästään tuomarina.
”En usko, että Suomen kansa oikeasti paheksui Sini Sabotagen kohdalla tätä, tai sitä että joku tunnustaa käyttäneensä kannabista. Media yrittää puristaa kohun, vaikka asiassa ei olisi varsinaisesti mitään kohauttavaa. Suomessa ollaan tämän asian suhteen suvaitsevaisempia kuin moni ajattelee. Se varovaisuus, mitä artistit ja heidän management harjoittavat, tuntuu turhalta pelolta.”
Laura Friman kirjoittaa JVG-kirjassaan Etenee: ”Musiikkialan alkoholikeskeisyys – ja vastaavasti hysteerinen ja vanhanaikainen suhtautuminen muun muassa kannabiksen käyttöön – kismittää kumpaakin.” Kummatkin ovat tässä tapauksessa tietenkin Jare ja VilleGalle.
”Aika hyvä ja freesi kommentti. Ja täysin totta!”, Vanha-Majamaa sanoo.
”Kommentti ei anna käsitystä kuinka paljon JVG:n jäsenet käyttää tai ei käytä kannabista, vaan paljastaa että artisti olisi ehkä itse valmis puhumaan avoimemmin asiasta. Mutta ehkä managerit tai muut yrittävät suojella. Jälleen palataan siihen, että JVG on tosi vahvasti nuorison bändi, joten siihen ei haluta liittää laittomia päihteitä.”
Asenne kannabista kohtaan lientyy ja kannabiksen käyttömäärä on kasvanut roimasti 15-20 vuoden aikana. Puolet 80-luvulla syntyneistä suomalaista on ainakin kokeillut pilveä. Keskustelu kannabiksesta kehittyy koko ajan, mutta puhuminen on siitä on edelleen hankalaa. Miksi?
”Meillä on tosi hähmäinen huumekategoria, johon luettavat päihteen on valittu suhteellisen satunnaisesti. Ne on vain ‘huumeita’, ja ne mielletään jotenkin yhtenäiseksi ryhmäksi, jolla on yhtenäiset vaikutukset ihmiseen ja yhteiskuntaan.”
Vanha-Majamaan mukaan pitäisi oppia näkemään päihteiden välisiä eroja ja puhua muustakin kuin ongelmakäytöstä. Keskustelukulttuuria tälle vuosikymmenelle ovat päivittäneet esimerkiksi Reino Nordin ja etenkin Jari Sillanpää. Nämä artistit eivät ole alistuneet siihen dialogiin, jossa päihteiden käyttöä on pakko pahoitella.
”Minusta se Sillanpään haastattelu Enbuske, Veitola & Salminen -ohjelmassa oli raikkainta mitä suomalaisessa huumekeskustelussa on tapahtunut aikoihin. Nimenomaan siltä osin, kun hän kieltäytyi pahoittelemasta omaa käyttöään. Oli rohkea ja olennainen huomio: jos minulla on huumeita, joiden käytöstä ei koidu kenellekään muulle haittaa, niin miksi ihmeessä pitäisi pyytää sitä anteeksi.”
Vaikka kärjistetysti sanottuna käsityksemme populaarimusiikista on syntynyt Beatlesin kannabis- ja lsd-kokeiluista, odotamme pop- ja iskelmätähtiemme olevan puhtoisia esikuvia. Työn hedelmistä ollaan valmiita nauttimaan, mutta itse käyttöä paheksutaan. Pitäisikö artistien sitten ottaa riskejä puhumalla avoimemmin?
”En vaadi, että kukaan puhuisi rohkeammin. Jos ja kun aika monella esiintyvällä artistilla kannabis kuuluu arkeen siinä missä keskiolutkin, niin tuntuuhan se mälsältä, ettei uskalla näyttää sitä puolta elämästään ollenkaan.”
”Pienemmät artistit uskaltavat puhua kannabiksestakin, kun ei ole isoja kaupallisia paineita eikä stressiä tv-diilien tai sponsorisopimusten menettämisestä.”
Vanha-Majamaan mukaan kannabiksen stigmatisoiva asema pysyy yllä ja käyttäjät mielletään yhteiskunnan hylkiöiksi niin kauan kunnes keskustelukulttuuriin tulee muutos.
”Minulta on kysytty monesti, että mitä pitäisi tapahtua että huumelakeihin tulisi joskus muutoksia, tai että päättäjät uskaltaisivat edes koskea aiheeseen. Tosi olennaista olisi tuoda kannabis esiin normaalimpana asiana kuin media tai sosiaalinen media meille kertoo.”
”Tuntuu hassulta ja hölmöltä miten positiivisessa hengessä artistit voivat juhlistaa ja ylläpitää alkoholikulttuuria verrattuna kannabikseen. Musiikissa on helpompi puhua asioista, kun voi ajatella verhoutuvansa fiktiivisen hahmon taakse.”
Lisää tietoa Anton Vanha-Majamaan Kannabiskirjasta löytyy Kosmoksen kotisivuilta.