Suomi, ehkä paras maa missään: Juuri kun luulit, etteivät kirjastot voi olla enää hienompia paikkoja tulee tämä

Nyt on kova kokoelma.

20.12.2016

Kirjastoista ympäri Suomen saa 8. helmikuuta albumin, jonka sisältö määrittelee sanan ”priima” täysin uusiksi.

Kirjastolevyn idea on ainutkertainen siinä mielessä, että levy tulee lainattavaksi ainoastaan kirjastoista. Levyä ei voi ostaa eikä sen kappaleita voi kuunnella suoratoistopalveluiden kautta. Kirjastolevy julkaistaan osana Pirkanmaan kirjastojen musiikkiprojektia Kirjastosta kajahtaa: uutta otetta Pirkanmaan kirjastojen musiikkitoimintaan, ja kirjastot voivat hankkia sitä kokoelmiinsa valtakunnallisesti.

Erityisen hienoksi albumin tekee sen esiintyjäkatras. Levyltä lyötyy kappaleita artisteilta ja yhtyeiltä kuten The Sultans, Pekko Käppi & K:H:H:L, Faarao Pirttikangas & Kuhmalahden Nubialaiset sekä Sur-rur. Hieman tunnetumpia esiintyjiä levyllä ovat Samae Koskinen, Jarkko Martikainen sekä kovaa vauhtia indipiireistä suurempaan kansansuosioon matkalla oleva Jukka Nousiainen. Mitään helppoja koko kansan aristeja ei siis mukaan ole julkisuuden toivossa otettu, vaan linja on yllätävänkin indie ja tinkimätön. Hyvä!

Kirjastolevyn kansilehdille on koottu levyllä esiintyvien muusikoiden kirjastomuistoja. Kannet on suunnitellut sarjakuvataiteilija Tommi Musturi.

Kirjastolevy julkistetaan Lainan päivänä 8.2.2017 Tampereen kaupunginkirjaston pääkirjasto Metsossa. Julkistustilaisuudessa esiintyy Maritta Kuula & Janne Lastumäki. Julkistuksen jälkeen Kirjastolevy lähtee kiertueelle muihin Pirkanmaan kirjastoihin. Kussakin kirjastossa esiintyy eri artisti.

Tsekkaile levyn esiintyjäkatras alta. Kuten sanoimme: silkkaa priimaa!

1. Vaeltava Vitsaus: Saanko kävelyttää sun hauvaa
2. Faarao Pirttikangas & Kuhmalahden Nubialaiset: Koti-idoli
3. Jarkko Martikainen ja Luotetut miehet: Suksilla kuuhun
4. Matti Johannes Koivu: Kun laulat muiden lauluja
5. Samanna: Vakavanaamainen mies
6. Pekko Käppi & K:H:H:L: Veljensurmaajat
7. Maritta Kuula ja Janne Lastumäki: Harmaat sisaret
8. Samae Koskinen: Linssikeitto
9. Sur-rur: Vanha kunnon kivi
10. U.F. Ojala: Kierto radalla
11. Jukka Nousiainen: Hyllyjen välissä rock ´n´ roll
12. Itä-Hollola Installaatio: Päiväkodintäti-rock
13. The Sultans: Music Dept. Stew

Lisää luettavaa