Suomiräpin lähes rehti rakennustyömies rakensi paskan päälle kultaisen linnan

09.06.2016

”Ah okay. You must be from Japan. Nice to meet you. This is my house. You might notice something different about it. This man of gold and it’s built on shit.”

Näihin sanoihin päättyy eräs suomirapin odotetuin julkaisu, mutta mistä on kyse?

Tuuttimörkö on tullut takaisin. Ei siitä edellisestä julkaisustakaan nyt järin suuri ikuisuus ole kulunut. Itseasiassa yksi vuosi. On se silti aina ihan mukava kuulla Tuuttimörköä. Ollaan sitten ajoissa liikenteessä tai ei.

Tyypilliseen Tuuttimörkö-kappaleeseen kuuluu tietyt olennaiset tekijät:
Perustuksena paukkuu funkkaavalla bassolla ja syntikoilla sävytetty biitti. Ei varsinaisia rakenteellisia muutoksia sillä saralla. Kenties tätä voi silti kuunnella matkatessa kohti kattohuoneistoa. Kappaleen rakennus jatkuu kohti pilviä tutun nokkelalla sanailulla.

Nyt ei esimerkiksi ruotsalaista arkkitehtuuria katella vaan yytsitään sitä linnaa. On myös hyvä muistaa kodin olevan kultaa kalliimpi, varsinkin jos se on kultaa. Remonttireiskojen anthemissa myös raamatun hahmo saa shout-outinsa. Nooa on toki varsin tunnettu, mutta raksamiehenä arkkipelle.

Viimeisen silauksensa biisille antaa yksinkertainen, mutta juurikin siksi mieleenpainuva kertosäe.

Astu modernistiseen buduaariin ja kuuntele Kultainen linna alta. Artisti on itse sosiaalisessa mediassa todennut, että tuleva levy ilmestyy ”toissa keväänä”.

Apple Music

Lisää luettavaa