Suomiräppäri ja hollantilainen laulaja yhdistivät voimansa – lopputuloksena futuristista r’n’b’-musiikkia ja kannanotto yhtenäisen Euroopan puolesta

Artistit tapasivat toisensa biisinkirjoitusleirillä.

19.09.2016

Suomalais-hollantilainen r’n’b-yhtye ei ole se kaikista yleisin kokoonpanomuodostelma, mutta myös sille on selvästi paikkansa. F.U.N.C.-nimisen yhtyeen muodostavat suomiräpin saralta hyvin tunnettu Haamu, sekä hollantilainen Chai Blaq, jolla on taustaa lyömäsoittimien parista.

Yhtyeen nimi on lyhenne sanoista Finland-Ukraine-Netherlands-Congo. Nimi viittaa Mishan eli Haamun ja Chai Blaqin perhetaustoihin. Samalla se toimii kannanottona yhtenäisen ja monikulttuurisen Euroopan puolesta. Artistit tapasivat toisensa aikoinaan Hollannissa biisinkirjoitusleirillä vuonna 2014.

Vaikka Haamu onkin tottunut solistin rooliin ja Chai taas viihtyy lyömäsoittimien parissa, niin tässä duossa osat ovat muuttuneet. Ensimmäisen singlen sävellyksestä vastaakin Misha ja sanoituksesta sekä laulusta Chai. Kuuntele yhtyeen ensimmäinen single Nectar alta. Kappale löytyy useimmista suoratoistopalveluista.

Lisää luettavaa