Suuruudenhulluutta tutkimassa: syntetisaattoriduo Modem julkaisi debyyttialbuminsa

Modemin debyyttialbumi Megalomania on nyt julkaistu.

26.04.2024

Modem on Ty Roxyna mainion esikoislevynsä viime vuonna tehneen ja Kissa-yhtyeessä soittavan Tytti Roton ja muiden muassa Kohti tuhoa– ja Foreseen-kokoonpanoista tutun Ville Valavuon muodostama duo

Tänään julkaistiin yhtyeen debyyttialbumi Megalomania. Levyllä käsitellään suurudenhulluuden oireita ja ilmentymiä; ahneutta ja liiallisuutta, ihmisen julmuutta ja välinpitämättömyyttä muita lajeja kohtaan. Kappaleet sivuavat esimerkiksi eurooppalaisen kolonialismin historiaa ja valikoivaa muistia, self help -kirjallisuutta sekä eläintuotannon karua todellisuutta. Musiikillisesti albumilla yhdistyvät varhainen Depeche ModeNew Order, italo-disco sekä 1980-luvun elokuva- ja videopelisoundtrackit.

Levyn julkaisua juhlitaan Helsingin Kuudennella Linjalla perjantaina 3.5.2024.

Voit laittaa levyn soimaan esimerkiksi alhaalta.

Lisää luettavaa