”Syntinen”, ”herättää kysymyksiä” ja muita reaktioita JVG:n uusiin biiseihin

JVG aloitti uuden vuoden tuplasinglellä Vamos ja Syssymmäl. Kuinka kappaleet otettiin vastaan Rumban toimituksessa? Lue alta.

07.01.2022

JVG julkaisi musiikkia viimeksi viime kesänä, kun elokuussa ilmestyi The Verve -yhtyeen Bitter Sweet Symphony -kappaletta pelotta samplaava Liike on lääke. Tänään kaksikko kuitenkin palasi uusien ideoiden kera ja julkaisi kaksi kappaletta Warnernin ja PME:n kautta.
.
Alkuviikosta JVG:n sosiaaliseen mediaan tipahtaneesta mysteeriklipistä vedimme johtopäätöksen, että artistit lähtevät uutuusbiisillään lattarilinjalle, ja niinhän siinä kävi, että Teemu Brunilan ja RZY:n kanssa tehty Vamos huokuu nimenomaan sitä. Tänään myös musiikkivideon osakseen saaneen Vamos-singlen b-puolelta taas löytyy rauhallisempi Syssymmäl, jonka tekijätiimin muodostavat Eppu Kosonen, Santeri Kauppinen sekä jo mainittu RZY.
.
Rumban toimituksessa kuunneltiin kumpainenkin kipale tarkalla korvalla läpi. Kokosimme kappaleiden herättämät tunnelmat alle.
.

.
”Vamos-biisissä hurmaa sen syntisyys: kappale viettelee kuin helteessä hitaasti sulava jäätelö, tai kuin ihastuksen kohteena olevan henkilön keholla helmeilevät hikipisarat tämän kääntäessä trooppisen auringon paahteessa verkkaisesti kylkeään. Biisissä on meneillään jotain luvattoman kuumaa: pulssin saa kiihtymään ei pelkästään kappaleen riehakas tahti, vaan sen salaisuuksia ja varastettuja vilkaisuja tihkuva tunnelma. Kyllä, aistillisuuden rakentaminen eteläisten kulttuurien tulikuumaan intohimoon assosioituvien lattarisoundien avulla on ilmeinen ratkaisu. Ja kyllä, kertsin “Vamos-talos-katos”-riimit liippaavat hieman liian läheltä “samalla-tavalla-lavalla” -tyyppisiä freestyle-yritelmiä. JVG kuitenkin hoitaa hommansa kokonaiskuvassa niin ammattimaisen tyylikkäästi ja koukuttavasti, että ei auta kuin hurmaantua biisin tulipunaisesta hekumallisuudesta.”
.
”Kuitenkin Syssymmäl on se biisi, joka tulee jäämään soittoon. Sen viettelevyys ei perustu pikaromanssin kaltaiseen liekkiin, joka palaa ensimmäisellä sytytyskerralla loppuun, vaan sen vilpitön yksinkertaisiin iloihin pohjaava energia lupaa luotettavuutta ja vakautta. Samalla tavalla (lavalla) kuin vuoden 2015 liikkis-hitti Tuulisii, Syssymmäl-slovari esittelee nöyrän itsereflektiivisen otteen, jonka avulla palataan sen äärelle mikä todella merkitsee. Vain JVG kykenee pukemaan kiitollisuuden ja pysähtymisen voiman niin vakuuttavaan muotoon, että se saa vailla korniuden hiventäkään nostamaan sytkärit kohti kattoa ja keinumaan silmät puoliummessa kaksikon esimerkin innoittamana kohti omaa pikku metsämökkiä jossain kuusessa. Toivokaamme kuitenkin kaikkien meidän JVG-fanien puolesta, että biisin enteilemät jäähyväiset jäävät lyhyiksi, ja että kaksikko palaa ennen syksyä.”
.
– Catharina Herlin
.

.
”JVG:n tuplasinkku herättää kaksijakoisia fiiliksiä: Vamos tuntuu keikkakalenterin täyttävältä varmalta hitiltä, kun Syssymmäl jatkaa edellisten singlejen viitoittamaa musikaalista linjaa. Kappaleissa yhdistyy varman päälle vetäminen mutta myös uuden kokeilu, kun JVG löytää itsensä reggaetonin maailmasta. Maailmalla jo muutaman vuoden dominoinutta musatyyliä ei ole Suomessa hyödynnetty paljoakaan. Isoista artisteista lähinnä Abreu on ottanut siitä mausteita omaan musiikkiinsa. Vamos myös kuulostaa siltä, että voisi olla Abreun biisi.”
.
”Vamos ei tosiaankaan ole siitä laarista, mistä JVG:n olisi voinut kuvitella löytävänsä. Jos aiemmin kappaleista on voinut vetää assosiaatioita festaritunnelmiin ja yhteislauluihin, niin tämähän on tanssittava klubibiisi, jossa ei ole yhtä selkeää, haltuunotettavaa elementtiä. Kertsi tarttuu, mutta tällä kertaa koko biisi tekee konkreettisemmin tehtävänsä.”
.
”Eikä Vamos viittaa mihinkään kaahailuun tai muuhun kovaan meininkiin, kuten ennakkoon voisi luulla, vaan pyrkimyksenä on rikkoa turvavälejä. Biisihän on suorastaan härski, kun Teemu Brunila laulaa haluavansa sisälle tanssipartnerinsa vartaloon. Ei mitään kiertoilmaisuja, toisin kuin allekirjoittaneella äsken.”
.
”Käytännössä varman oloisen hitin rakenteista löytyykin paljon ihan uusia asioita. Se, miten yleisö sen ottaa, on sitten oma lukunsa. Itse näen tämän kuitenkin eräänlaisena Kran Turismo -sinkun toisentamisena. Tuolloinhan JVG kaipasi kipeästi isoa hittiä toiselle levylleen. Toki nyt puhutaan täysin eri tilanteesta, mutta on sanottava, ettei Suomen striimatuimpiin kaikesta huolimatta lukeutuvan kaksikon pari edellistä sinkkua ole ihan niin pitkään Spotifyn kärkisijoilla pysynyt kuin tavallista, mutta tämän voisi olettaa pysyvän. Vai voiko mikään mennä pieleen, jos kemialliseen kaavaan lukeutuu JVG ja TB?”
.
”Kuten aiemmin totesin, Syssymmällä on jatkumoa siihen musikaalisuuteen, mitä bändi on musiikkiinsa tuonut Ikuisen vapun myötä. Vaikka tämä tuntuu enemmän niin sanotulta levybiisiltä, on hykerryttävää mikä taito on tehdä näin nopeasti mieleenjääviä kertosäkeitä. Muistelubiisillä duo hivenen vihjailee himmaavansa, mutta uskooko sitä sitten. Voi olla, että se on vamos kohta taas.”
.
– Tuomas Aflecht
.

.
”JVG on onnistunut tallentamaan kappaleisiinsa hurjan määrän pikkuntuntien ja jätkäporukoiden hokemia. Kuin denssin voimalla hiihtävät modernit eliaslönnrotit, Jare ja VilleGalle ovat ikuistaneet jälkeemme tulevien miespolvien opiskeltavaksi muiden muassa pienten häiden käsitteen ja yöhön voitolla lähtemisen mentaalisen merkityksen. Vaikka ”vamos, vamos, vamos” valutetaan Teemu Brunilan äänellä lattaribiitin päälle, se kuulostaa tässä kontekstissa täydelliseltä ideaköyhyydeltä. Kappale vaikuttaa siltä, että on lähdetty kiristämään ruuvia pari vuotta globaalin popin trendejä määritelleellä soundilla hittikrapulassa. Letkeää reggaetonia, perkele, vaikka väkisin. Vamos on biisi, joka ei mahtunut Evelinan levylle.”
.
”Syssymmäl on selvä sisarteos Ikuiselle vapulle. Nyt ei jatketa takapenkillä kiertue-elämää, vaan lähdetään sinne skutsiin ihan oikeasti mittailemaan tinnitusta. JVG on yksi viime vuosikymmenen merkittävimmistä hitintekijöistä. Ennätykset on rikottu. Jalometallit ansaittu. Kaksikon kymmenvuotinen matka on dokumentoitu elokuvaksi, joka yhä odottaa ensi-iltaansa. Ja nyt Syssymmäl, melankolis-lohdullinen kappale, jonka voi tulkita tauonjulistukseksi tai jopa joutsenlauluksi. Kappale herättää enemmän kysymyksiä, kuin mikään JVG-leiristä kantautunut aikoihin. Vamos, ja silmänisku.”
.
– Jukka Hätinen
.

Lisää luettavaa