JVG otti ison riskin – tällainen on yhtyeen uusi mahtipontinen single

Uutta JVG:tä.

JVG:n vuonna 2019 julkaistu Ikuinen vappu on moderni klassikko, jossa on potentiaalia ikivihreäksi. Niin iso biisi, että se näyttäytyy virstanpylväänä ja vedenjakajana yhtyeen urajanassa. On käsittämätöntä, miten pleikkarin pelaamisesta räpännyt kaksikko onnistui pelaamaan itsensä vuosikausiksi nuottikirjoihin.

Kappale antoi samalla lupauksen siitä, että jatkossa yhtyeen tuotanto on aiempaa musikaalisempaa ja kansantajuisempaa. Kesken viime koronakesän julkaistu ja linjaa jatkanut Villi länsi oli tästä todiste, mutta silti selkeä välityö. JVG:llä ei ole ollut erityisemmin tapana jäädä paikoilleen, mutta selvää on silti se, että mikään perushitti ei riitä, jos haluaa Ikuisen vapun jälkeen oikeasti seuraavalle etapille.

Kysymys kuuluikin, että mitä kaksikko ja taustatekijät keksivät, kun haetaan tosissaan seuraajaa yhdelle viime vuosien isoimmista biiseistä? Vastaus on jättimäinen riski nimeltä Liike on lääke.

Riski piilee samplessa, joka on The Verve -yhtyeen kappaleesta Bitter Sweet Symphony. The Verve on itse aikoinaan samplannut Andrew Loog Oldham -orkesterin versiota The Rolling Stones -yhtyeen Last Time -kappaleesta. JVG:n samplaama versio on kuitenkin tämä The Verven kappale. Liike on lääke -kappaleen sanoittajaksi ja säveltäjäksi on merkitty bändin laulaja Richard Ashcroft.

Onhan Suomessa koko kansan tuntemia biisejä pantu uuteen uskoon ennenkin, mutta ikoninen brittiklassikko on täysin erillään siitä karsinasta. Elämänmakuinen anthem muuttuu erityisesti tällaisessa yhteydessä riskialttiiksi. Miten suuri yleisö ottaa jättisuositun JVG:n näkemyksen vastaan, koetaanko kappale yritykseksi ratsastaa vanhalla hitillä?

Liike on lääke on elämänmakuinen, mutta positiivinen ja eteenpäin katsova kappale. Rumpubreikki hajottaa tuttua kaavaa ja korostettu bassolinja tekee biisistä bändimäisen. Ikään kuin JVG pyrkisi alleviivaamaan, että he ovat enemmän kuin Jare ja Villegalle. Yhtyeen taustavoimissa häärii Eppu Kosonen, Perttu ”DJPP” Mäkelä, Niko Karlsson ja Antti ”Rzy” Riihimäki.

Kappaleen sanoituksissa toistuu hivenen sama ajatus kuin Ikuinen vappu -hitissä. Jälleen sanoman voi ottaa itselleen kuka tahansa, mutta silti eteenpäin menemisen ja ”koko kansakunnan tuen” voi ajatella myös siten, että JVG käsittelee kappaleella omaa muutostaan yhtyeenä. Tikka lentää napakymppiin, kun Jare riimittelee kuinka riimit lentää ”reppuun rupiseen”. Näin suomirockin dinosaurus saatiin yhdellä lauseella yhdistettyä suomiräpin nykyiseen jättiläiseen.

Liike tosiaan on lääke ja sitä se on totisesti JVG:lle. Kappale on musiikillisesti herkullinen ja ihailtavan kunnianhimoinen. On päivänselvää, että nykyasemassaan JVG voisi julkaista nipun turvallisia hittejä, mutta he eivät halua tehdä niin. Se antaa hyvää mallia muille ja erityisen palkitsevaa se on kuulijoille.