Taiteilija selvitti tekoälyn avulla, miltä nuorina kuolleet tähdet näyttäisivät nykyään, jos olisivat yhä elossa

Valokuvakokoelmassa esitellään "nykypäivän versiot" muun muassa Freddie Mercurysta, Jimi Hendrixistä ja Kurt Cobainista.

Valokuvaaja Alper Yesiltasin uusi ”As if nothing happened” -valokuvasarja näyttää, miltä nuorina kuolleet muusikot ja näyttelijät mahdollisesti näyttäisivät tänä päivänä, jos he olisivat yhä elossa.

Kymmenen kuvan sarja esittää tekoälyn avulla ”ikäännytetyt” versiot Freddie Mercurysta, Heath Ledgeristä, Janis Joplinista, Michael Jacksonistä, Kurt Cobainista, Jimi Hendrixistä, John Lennonista, Bruce Leestä, Elvis Presleystä ja Tupac Shakurista. Uudet versiot on tehty vanhojen valokuvien pohjalta.

Yesiltasin projektin päällimmäinen kysymys oli se, miltä nämä tunnetut henkilöt näyttäisivät nykyään, mikäli he eivät olisi tehneet tai kokeneet kohtalokseen koituneita asioita.

Valokuvaaja on lisännyt jokaisen kuvan kohdalle oman kommenttinsa. Esimerkiksi Elviksestä hän kirjoittaa: ”toivon, että hän olisi kiinnittänyt enemmän huomiota sydämensä terveyteen eläessään”. Joplinin ja Hendrixin kohdalla hän toivoo, että he eivät olisi etsineet tarvitsemaansa inspiraatiota ”muualta”.

Yesiltas suunnittelee luovansa tekoälyn avulla tulevaisuudessa myös toisenlaisia projekteja, jotka näyttäisivät esimerkiksi sen, millaista elämä on vuonna 2050. Hän kertoo, että haluaisi jatkaa henkilöprojektia pidemmälle, mutta hyvin valikoiden, joten se vie aikaa.

Kymmenen kuvan sarjan lisäksi Yesiltas on ladannut Instagram-tililleen aivan viime päivinä samalla tavalla toteutetut versiot Prinsessa Dianasta, Amy Winehousesta ja ikääntyneestä Madonnasta ”luonnollisena” ilman tämän lukuisia kauneusleikkauksia.

Katso alta, millaiseksi tekoäly loihti Michael Jacksonin ja Freddie Mercuryn. Koko valokuvasarjan näet tästä linkistä.

Lisää luettavaa