Tällä viikolla Vain elämää -sarjassa vietetään Antti Tuiskun päivää – kuuntele sen kunniaksi big band -versio Anatuden jättihitistä

Antti vääntyi uuteen muotoon.

02.09.2019

Antti Tuiskun hitti Peto on irti muuttui uuteen muotoon tamperelaisten Teekkarikuoron ja Torvikopla Big Bandin tuoreessa sovituksessa.

Idea sovitukselle lähti liikkeelle, kun Torvikopla ja Teekkarikuoro tarvitsivat yhteiseen vappukonserttiin vielä yhden kappaleen. Vaikka konserttiin oli enää muutama yö aikaa, Peto on irti -versio ehti mukaan konserttiin aivan viime metreillä.

Tamperelainen Torvikopla Big Band on perustettu vuonna 1991. Torvikopla on levyttänyt aiemminkin big band -sovituksia muun muassa manserockin helmistä. Vuonna 1985 perustetulla Teekkarikuorolla on puolellaan puolestaan massaylivoima — kuoroon kuuluu noin 50 laulajaa.

Kuuntele sovitus alta.

Niin, ja Antti Tuiskuhan on mukana juuri alkaneella Vain elämää -kaudella, ja juuri sopivasti ensi perjantaina vietetäänkin sarjassa Aantuden ikiomaa päivää.

Lisää luettavaa