”Täs biisis sanon asioita, mitä en oo halunnu myöntää itellenikään” – Emma-ehdokas Ani käsittelee suhdettaan poptähteyteen

Ani julkaisi henkilökohtaisen biisin.

22.01.2023

YleX Läpimurtoartistiksi vuonna 2021 valittu, Etenee-levymerkin kiinnittämä Ani pohtii uudella singlellään suhdettaan poptähteyteen. Artisti kuvailee Popstar!-sinkkua ristiriitaiseksi, sillä kokee olevansa täysin eri mieltä sen kanssa, vaikka biisi tuntuu samaan aikaan omakohtaisimmalta tähän mennessä julkaistuista kappaleista.

”Huolimatta siitä, et tiedostan kaikki supertähteyden varjopuolet, joku osa mussa vaan jatkuvasti janoaa sitä hulluna. Mä haluun olla esillä, haluun et jotkut ihailee ja jotkut vihaa mua, haluun elää henkisessä eristyksessä, enkä tiedä miksi. Tavallaan haluisin sammuttaa tän osan musta, koska loput musta ei pidä näistä arvoista, mut samalla jollain tapaa tarviin sitä”, Ani kertoo kappaleen taustoista.

”Popstar!-biisillä mä haluun antaa puheenvuoron tälle pinnalliselle, itsekkäälle ja turhamaiselle puolelle musta, joka haluu Suomen suurimmaks popstaraks, hinnalla millä hyvänsä. Tää biisi syntyi helposti, ja meen koko ajan enemmä shokkiin kuunnellessani tekstiä ja tajutessani, kuinka oikeestaan vakava biisi tää on. Täs biisis sanon asioita, mitä en oo halunnu myöntää itellenikään.”

Ani on ehdolla Emma-gaalassa Vuoden musiikintekijä -kategoriassa. Oman tuotantonsa ohessa muun muassa Mikael Gabrielille, Nelli Matulalle ja Pihlajalle musiikkia kirjoittanut Ani on myös vieraillut Evelinan ja Pikku G:n kappaleissa kanssa.

Kuuntele Superstar! ja katso lyriikkavideo alta.

Lisää luettavaa