Tasavallan presidentti myönsi Epe Heleniukselle musiikkineuvoksen arvonimen

Onnea Epelle!

07.07.2021

Musiikkikustantajat MPA Finland MPA Finland on kertonut tiedotteessaan, että tasavallan presidentti on myöntänyt Epe Heleniukselle musiikkineuvoksen arvonimen.

”Kari ”Epe” Helenius on tehnyt vertaansa vailla olevan, lähes 50 vuotta kestäneen uran suomalaisessa musiikkiteollisuudessa. Helenius on intohimoinen musiikkimies, joka tunnettiin kotikaupungissaan Tampereella aluksi dj:nä. Harrastus johti vuonna 1972 oman levykaupan Epe’s Music Shop perustamiseen. Heleniuksella oli erityisesti 1970-luvulla keskeisen kulttuurivaikuttajan rooli, kun hän esitteli monia populaarimusiikin vaihtoehtoisia suuntauksia Suomen musiikkimarkkinoille”, tiedotteessa kerrotaan.

Epe Heleniuksesta ilmestyy syksyllä myös kirja Johnny Knigan kautta. Kirjasta lisää täällä.

Lisää luettavaa