Räppäri ja näyttelijä Tupac ”2Pac” Shakur murhattiin Las Vegasissa vuonna 1996. Autossa istunutta Shakuria ammuttiin neljästi ohi ajaneesta autosta 7. päivä syyskuuta. Tupac ”2Pac” Shakur menehtyi sairaalassa sisäiseen verenvuotoon 13. päivä syyskuuta. Hän oli kuollessaan vain 25-vuotias.
Murha on ollut eräs tunnetuimpia maailmassa. Nyt tappaja on saatu kiinni. Lähes 30 vuotta myöhemmin Shakurin murhasta on tuomittu South Side Compton Crips -jengi entinen johtaja Duane ”Keffe D” Davis.
Lue myös: Turmion Kätilöiden Colossal Disco -suurkeikka Helsingin jäähallissa aloittaa 23 keikan kiertueen
Aiemmin murhasta epäiltiin muun muassa South Side Compton Crips -jengiin kuulunutta Orlando Andersonia. Duane ”Keffe D” Davis on Orlando Andersonin setä.Shakur ja tämän seurue oli pahoinpidellyt häntä aiemmin samana iltana ennen räppärin murhaa.
Anderson kiisti koko ajan osallisuutensa murhaan. Häntä vastaan ei koskaan nostettu syytteitä. Anderson sai kaksi vuotta myöhemmin vuonna 1998 surmansa jengien välisessä ampumavälikohtauksessa. Shakurin tapaus on siitä saakka ollut selvittämättä.
Valamiehistö teki päätöksensä 63-vuotiaan Davisin omien lausuntojen ja tunnustusten pohjalta. Davis on esimerkiksi kuvaillut murhaa vuonna 2019 ilmestyneessä muistelmateoksessaan. Teoksessa hän kertoi suoraan murhan olleen kosto Andersonin pahoinpitelystä. Puolustuksen mukaan Davis kuitenkin vain keksi tarinoita yrittäessään hyötyä Shakurin maineesta ja ampumiseen liittyneestä mysteeristä.
Nevadassa murhasta voi saada vankeutta 20 vuodesta elinkautiseen. Davisin tuomio luetaan 13. päivä lokakuuta. Davis aikoo valittaa tuomiosta.