Tästä se lähtee – Tuska julkisti ensi kesän ensimmäiset esiintyjänsä

26.10.2015

Täten julistamme rockfestivaalien julkistussesongin virallisesti avatuksi. Nummirock ehti tiedottaa ensimmäisistä kiinnityksistään jo viime viikolla, ja nyt Tuska kertoo yksityiskohtia ensi vuoden kattauksestaan. Ilahduttavaa toimintaa näin pimeän talviajan alettua.

19. Tuska Open Air juhlitaan Helsingin Suvilahdessa 1.–3.7. Tapahtumaan saapuvat nyt ensi alkuun ainakin puolalainen Behemoth ja norjalainen Tsjuder. Näistä ensin mainittu esittää tiedotteen mukaan ”The Satanist -teemakeikan”, eli viime vuonna julkaistu Satanist-levy lienee homman keskiössä. Lisää julkistuksia on tiedossa niinkin pian kuin ylihuomenna keskiviikkona.

Tuskan lipunmyynti alkaa 30. lokakuuta klo 9 Tiketin, Lippupalvelun ja Lippupisteen kanavissa. Kolmen päivän Tuska-lippu kustantaa 115 euroa, ja tuhti ”Turbi VIP” -lippu maksaa 255 euroa. Nämä ”early crow” -lippujen hinnat ovat voimassa kuluvan vuoden loppuun
tai niin kauan kuin tavaraa riittää.

Lisää luettavaa