Tätä on maailma 2018: Eminem lopetti livebiisin ampumisefektiin, yleisö panikoi ja Twitter kiehuu

Niin se menee.

10.06.2018

Eminem esitti eilen lauantaina Kill You -biisinsä Bonnaroo-festareilla Tennesseessä. Biisin loppumetreillä kajahti laukaus.

Kyseessä oli live-show’hun kuuluva ääniefekti. Valitettavasti viime vuosien jatkuvat joukkoampumiset kouluissa ja keikoilla ja muilla julkisilla paikoilla aiheuttivat tällä kertaa sen, että iso osa festariyleisöstä luuli joutuneensa todelliseen tilanteeseen, säikähti aidosti, kirkui ja lakosi maahan.

Ja toki kun nykyään omat tuntemukset on pakko heti jakaa sosiaalisessa mediassa mahdollisimman suurelle yleisölle, niin Twitter kuuli asiasta välittömästi.

Toki Twitterissäkin on niitä, jotka muistavat Eminemin tehneen samaa livenä jo, no, hetkisen aikaa. Biisihän on legendaariselta Marshall Mathers -pitkäsoitolta vuodelta 2000.

Keskustelu jatkaa paisumistaan Twitterissä koko ajan. Tältä näyttää maailma vuonna 2018.

Lisää luettavaa