Taylor Hawkinsin vaimo julkaisi avoimen kirjeen, kiitti fanien tuesta – myös jättikonsertti tulossa rumpalin muistolle

Alison Hakwins kiitti tuesta hädän hetkellä.

09.06.2022

Foo Fighters -rumpali Taylor Hawkins menehtyi traagisesti maaliskuussa vain 50 vuoden iässä. Kerroimme asiasta tuolloin täällä.

Nyt rumpalisuuruuden vaimo Alison Hawkins on kirjoittanut kirjeen miehensä ja Foo Fightersin faneille Taylorin sosiaalisen median kanavien kautta. Kirjeessä Alison kiittää kaikesta siitä tuesta, mitä hän ja heidän perheensä on saanut.

Alison kertoo, että Taylor arvosti yleisöään suunnattomasti, ja miten hän halusi kerta toisensa jälkeen ylittää itsensä lavalla. Alison myös kertoi, miten kaikki Foo Fightersin muut jäsenet olivat heille kuin perhettä. Hän myös painottaa, että Taylorin muisto elää vahvana hänen julkaisemassaan musiikissa.

Katso kirje alta.

Foo Fighters puolestaan kertoi järjestävänsä Taylorin muistoksi kaksi juhlakonserttia. Rnsimmäinen nähdään 3. päivä syyskuuta Lontoon Wembleyllä ja toinen 27. syyskuuta Los Angelesin Kia Forumissa. Vielä ei ole tiedossa, ketä kaikkia keikalla esiintyy, mutta eiköhän sieltä melkoinen spektaakkeli ole kuvassa.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Taylor Hawkins (@taylorhawkinsofficial) jakama julkaisu

Lisää luettavaa