The Smashing Pumpkins julkaisee uuden levyn – ja tietenkin myös animaatiosarjan

Billy pitää itsensä kiireisenä.

The Smashing Pumpkins julkaisee uuden levyn.

Billy Corganin nasaalin ystäville on tiedossa kaksin verroin hyvää, sillä Corganin itsensä tuottama CYR-niminen levy on peräti tupla-albumi. Levy ilmestyy kauppoihin ja suoratoistopalveluihin 27. päivä marraskuuta.

Mukana levyllä ovat bändin perustajajäsenet James Iha sekä Jimmy Chamberlin. Toinen kitaristi levyllä on Jeff Schroeder.

Syyskuussa saadaan albumille varaslähtö, sillä levyn kylkiäisenä julkaistaan myös animaatiosarja. Animaatiosarjan kaksi ensimmäistä osaa ilmestyvät 25. päivä syyskuuta. Sarjassa kuullaan musiikkia tulevalta levyltä.

Sarjan on käsikirjoittanut tietenkin Corgan itse.

Animaatiosarjan trailerin näet alta.