The Weekndin unelmasta tuli totta: pääsee Simpsoneihin

Jakso esitetään Yhdysvalloissa ensi viikolla.

08.03.2022

Tammikuun alussa kehutun Dawn FM -albumin julkaissut The Weeknd esiintyy ääninäyttelijänä Simpsonit-sarjan parhaillaan käynnissä olevalla 33. tuotantokaudella. Artisti on vahvistanut tiedon omalla Twitter-tilillään.

Megatähti antaa äänensä Orion Hughes -nimiselle hahmolle jaksossa Bart The Cool Kid, joka esitetään Yhdysvalloissa 20. maaliskuuta. Jakson toinen vieraileva ääninäyttelijä on Pako- ja Frendit-sarjoista tuttu, pitkän linjan näyttelijä Michael Rapaport.

Uusi aluevaltaus tämä ei ole, sillä The Weeknd on vieraillut aiemmin Robot Chicken- ja American Dad -animaatiosarjoissa. Jälkimmäisen kohdalla artisti oli mukana käsikirjoittamassa löyhästi itseensä pohjautuvan hahmon roolia, ja esitti jaksossa myös sitä varten tehdyn kappaleen.

”American Dad oli kaikki mitä halusin, ja sitä kokemusta on vaikea peitota, mutta ilmeinen ’bucket list’ -juttu olisi työskennellä Simpsoneissa. Se olisi unelma”, artisti kommentoi Varietylle vuonna 2020.

Suomessa uudet jaksot on totuttu näkemään hieman jälkijunassa, mutta eiköhän The Weekndin vierailu löydy netistä pian jakson esittämisen jälkeen. Odotellessa voi katsoa vaikkapa edellä mainitun American Dad -pätkän.

Lisää luettavaa