Törkeästä ahneudesta syytetty Emma-gaala saa nyrkkiä persauksiin vaihtoehtojuhlissa oikein kunnolla: ”Emmat mukaan ehdokkaaksi vaivaisella 280 euron lahjoituksella”

Femmat tulevat taas.

09.02.2018

Vaihtoehtoinen Emma-gaala eli Femmagaala on julkistanut tämän vuoden ehdokkaansa.

”Tämän vuoden ehdokaslista on värikäs ja kirjava kuin Soundin päätoimittajan housuvalikoima. Ahonlaita-femmassa palkitaan Helsingin ulkopuolisia tekijöitä – joskus kun tuntuu siltä, että koko musiikkibisnes pyörii nasaalia vääntävien stadilaisten ympärillä. Vuoden kaatuneet -femmassa palkitaan viime vuonna kunniakkaan uransa päättäneitä tekijöitä, kun taas yhteisörahoituskampanjat on tänä vuonna huomioitu omalla Rahalla saa ja mopolla pääsee -femmalla”, tiedote kertoo.

Myös Emma-gaalaa muistetaan Femma-kekkereissä kovin Emma-henkisellä tavalla (Emma-gaalaan kun ei pääse maksamatta satojen eurojen osallistumismaksua):

”Femmagaala ei suinkaan ole unohtanut myöskään isojen levy-yhtiöiden sisäsiittoisia seurapiirikestejä eli Emma-gaalaa: tänä vuonna Emma-gaalan järjestäjät pääsevät nauttimaan ikiomasta Femma-ehdokkuudesta Niin minkäslainen femma -kategoriassa vaivaisella 280 euron lahjoituksella (huom: hinta ei sisällä ateriaa, maksu käteisellä paikan päällä).”

Kaikki ehdokkaat kategorioineen löytyvät täältä.

Femmagaalaa vietetään 23. helmikuuta Helsingin Nosturissa. Esiintymässä nähdään Aarnikotkat, Dallas Kalevala sekä kahden ja puolen tunnin mittaisen erikoiskeikan heittävä Saimaa

Lisää luettavaa