Trent Reznor, RZA ja Kamasi Washington ehdolla Emmy-gaalassa

Televisioala palkitsee tekijöitä jälleen syyskuussa.

29.07.2020

Televisio-ohjelmissa ja -alalla kunnostautuneet palkitaan jälleen Emmy-gaalassa 20. syyskuuta. Ehdokkuudet julkistettiin eilen ja HBO:n supersankarisarja Watchmen sai peräti 26 ehdokkuutta.

Watchmenin musiikin säveltäneet Trent Reznor ja Atticus Ross ovat ehdolla kahdessa musiikkikategoriassa. Reznor kertoo Billboardin haastattelussa olevansa tyytyväinen, että sarja saa ansaitsemaansa tunnustusta. Hän myös paljastaa, että he tarjosivat itse itseään HBO:lle, kun kuulivat Damon Lindelofin alkavan työstää sarjaa.

Mikäli Reznor ja Ross pokkaavat Emmyn, he ovat Tony-palkinnon päässä miltei maagisena pidetystä EGOT-ryhmästä, eli henkilöistä, jotka ovat voittaneet arvostetuimmat televisio-, musiikki-, elokuva- ja teatterialan palkinnot Emmyn, Grammyn, Oscarin ja Tonyn. Reznor ja Ross ovat saaneet Oscarin The Social Network -elokuvan musiikista ja Grammyn Girl with the Dragon Tattoo -soundtrackistä.

Kamasi Washington on ehdolla Michelle Obaman tarinan kertovaan Becoming-dokumenttisarjaan säveltämästään musiikista. Devo-yhtyeestä tuttu Mark Mothersbaugh puolestaan yllättäväksi hitiksi nousseen Tiger King -dokumenttisarjan musiikista.

RZA on ehdolla parhaasta tunnusmusiikista, tietenkin yhtyeensä Wu-Tang Clanin historiaa avaavasta Wu-Tang: An American Saga -sarjasta. Pharrell Williams ja Chad Hugo ovat ehdolla musiikkimoguli Clarence Avantin tarinan kertovaan The Black Godfather -dokumenttiin tekemästään kappaleesta Letter To My Godfather.

Lisää luettavaa