”Trippi, josta moni tulee olemaan mielissään” – Roadburn järjestetään ilmaisena striimitapahtumana, mukana erityistä suomalaisosaamista

Osana festivaalia nähdään Svart Sessions -ohjelmakokonaisuus. Haastattelimme Mat McNerneytä sen tiimoilta.

14.04.2021

Perinteikäs ja arvostettu Roadburn-festivaali järjestetään tulevana viikonloppuna ilmaisena verkkotapahtumana. Raskaan marginaalimusiikin moniäänisyyttä ja omaehtoisuutta juhliva hollantilaisfestivaali on ollut suomalaisten suosiossa jo vuosia. Paikalla on ollut vuosittain useampi sata suomalaista musiikkifania ja festivaalilla on soittanut sen historian aikana kymmeniä suomalaisbändejä.

Tänä vuonna Roadburn Redux -nimellä kulkeva nelipäiväisen striimitapahtuman ohjelmistossa on Svart Sessions -ohjelmakokonaisuus. Suomalaisen levymerkin kuratoiman ohjelmakokonaisuuden esiintyjinä nähdään 10 vuotta täyttävän debyyttialbuminsa Dawnbearerin esittävä Hexvessel, Iterum Nata, Kairon; Irse!, Polymoon sekä ensiesiintymisensä tekevät uudet kokoonpanot Dust Mountain ja Haunted Plasma.

Svart Sessionsin taustalla on monivuotinen Roadburn-kävijä, Svartille työskentelevä Hexvessel-liideri Mat McNerney. Kyselimme häneltä festivaalista ja konseptista.

Millainen on suhteesi Roadburn-festivaaliin?

”Vaimoni tutustutti minut festivaaliin kun vielä tapailimme. Asuin Amsterdamissa silloin ja hän yöpyi festarin ajan luonani. Siitä tuli välittömästi suosikkifestivaalini, koska se vaikutti niin eklektiseltä mutta samalla intohimoiselta. Oli selvää, että tapahtumaa tehtiin sydämellä ja se oli henkilökohtaisesti kuratoitu. Se tuntui musiikin rakastajien paikalta – musiikkiin omistautunutta mutta erittäin avointa ja lämmintä, eikä yhtään nörttimäistä. Se on varmasti se hollantilainen kosketus.”

”Lopulta tapasin sen tapahtuman sykkivän sydämen, festivaalin luojan Walterin, ja ystävystyimme. Annoin hänelle Hexvesselin Dawnbearer-albumin ja loppu on historiaa! Tapasin Roadburnissa myös Svartin tyypit. Festivaalilla on osansa rakkaustarinassani ja avioliitossani. Voi siis sanoa, että suhteeni Roadburniin on sekä henkilökohtainen että ammattimainen, ja se kuvastaa ’Roadburn-efektiä’ mielestäni hyvin, siksi se merkitsee niin paljon niin monille.

Mikä oli roolisi Svart Sessions -ohjelmakokonaisuudessa?

”Konseptoin kokonaisuuden, esittelin sen ensin Svartin Tomi ja sen jälkeen Roadburnin Walterille. Taustalla on aivoriihiä ja ajatustyötä, sillä olemme halunneet tukea festivaalia ja olla jollain tapaa mukana. Kun koronapandemia iski, tuntui että tämä on paras keino osoittaa solidaarisuutta ja tarjota apua festivaalille, joka on ollut perustavanlaatuisen tärkeä bändeillemme kansainvälisesti.”

”Tapahtuma on tuttu sadoille suomalaisille, jotka matkustavat paiaklle joka vuosi. Yleisössä näkyy tuttuja naamoja ja suomea puhutaan Tilburgin kaduilla joka vuosi. Festivaalilla on soittanut lukematon määrä suomalaisbändejä, ja minulla on ollut näppini pelissä monta kertaa – olen sekä auttanut Walteria saamaan yhteyden artisteihin että tuputtanut hänelle bändejä. Meistä Svartilla tuntuu, että Roadburn on ollut osa tarinaamme, ja tätä halusimme juhlistaa Svart Sessions -idealla.”

”Tampereen psykerock-skene on niin vahva, että se tuo mieleeni Tampan death metal -skenen 90-luvulla. Tätä halusimme korostaa tällä ohjelmakokonaisuudella, jossa on mukana nimekkäämpiä artisteja, kuten Hexvessel, ja uudempia projekteja, kuten Dust Mountain ja Kairon; Irse!. Mutta jos tiedät näiden bändien jäseniä, tiedät että puhumme todella kovan tason muusikoista. Olen tyytyväinen, että saamme laittaa heidät ihmisten tutkalle maailmanlaajuisesti ja tehdä Tampereen skenestä tunnetun ympäri maailman.”

Svart Sessionsin keikat on etukäteen kuvattu. Millaista se oli, ja miltä lopputulos vaikuttaa?

”Se oli monumentaalinen tehtävä! Kuusi bändiä, joilla on erilaiset miehistöt, lokaatiot, sijainnit ja aikataulut. Jokaikinen bändi syventyi toteutukseen ja antoi kaikkensa näiden keikkojen eteen. Kerjääminen, lainaaminen ja rajojen ylittäminen ovat tavallaan eetoksena tällä ruohonjuuritasolla. Suurimmalla osalla ihmisistä ei ole hajuakaan, kuinka rankkaa työtä vaaditaan edes muutaman minuutin videon eteen. Nostan hattuani jokaiselle artistille, jonka onnistui tehdä näistä keikoista spektaakkelinomaisia.”

”Mielestäni tämä on niin lähellä ’oikeaa asiaa’ kuin mahdollista. Tähän tulokseen tulimme Walterin kanssa tipat linsseissä, kun katselimme muutamia näistä. Roadburn-fiilis löytyy sieltä! Mikä se fiilis on? Kyky löytää valaistus ja vapaus äänen kautta. Ja jakaa tuo kokemus muiden kanssa ja kokea yhteisöllisyyttä siitä huolimatta, mistä olemme kotoisin tai mikä tarinamme on – olemme ikuistettuna siinä hetkessä. Uskon, että näm keikat tuovat tuon ihmisten koteihin, ja toivon mukaan keventävät taakkaa heidän elämissään. Viime vuosi oli niin rankka meille musiikin rakastajille, että tämä tapahtuma on aivan hurjan tärkeä meille kaikille. Tämä on jättimäinen halaus musiikille omistautuneiden yhteisölle meiltä, artisteilta ja bändeiltä.”

Yksi debyyttinsä Svart Sessionsissa tekevistä yhtyeistä on Haunted Plasma. Bändiltä, jonka kokoonpano on Timo Kaukolampi, Juho Vanhanen ja Tomi Leppänen, ei ole kuultu vielä biisiäkään julkisesti, mitä on odotettavissa?

”Haunted Plasma on kuin Oranssi pazuzu tapaisi Circlen, joka kohtaisi K-X-P:n. Se on black metal acid housea. En usko, että tällaista on tehty aiemmin. Kraut-trippi kohtaa Bowien ulkopuolisuuden burzummaisilla riffeillä. On vaikea kuvailla uudenlaista musiikkimuotoa, mutta mielestäni kolmikko on onnistunut luomaan jotain todella uniikkia. Ja se on vaikeata nykypäivänä! Mutta mitäpä näiltä tyypeiltä voisi odottaa? Ei yhtään vähempää!”

Olet itse jollain tapaa mukana Haunted Plasma -projektissa, samoin Ringa Manner. Kerro tästä.

”Minua pyydettiin vierailevaksi laulajaksi, samoin Ringaa. Emme edes tavannut toisiamme. Meillä oli omat tulkintamme kappaleista, joita työstimme, mutta maagisesti koko projekti kuulostaa aivan yhtenäiseltä bändiltä. Minusta tässä on Massiva Attack -fiilistä sillä lailla, että jokainen biisi on oma matkansa, mutta niissä kaikissa on selvästi tuntuva Haunted Plasma -meininki.”

”Rakastan sitä, mitä Ringa teki hänen puolellaan projektia. Hän on niin erilainen esiintyjä ja laulaja, hänellä on aivan oma tapansa saada laulu kehittymään.”

Dust Mountain on toinen täysin vieras nimi, joka astuu esiin osana Svart Sessionsia. Kokoonpanossa on muusikkoja yhtyeistä, kuten Oranssi pazuzu, Dark Buddha Rising, Hexvessel ja Cats of Transnistria. Mitä on luvassa?

”Dust Mountain on yksi sellaisista esiintyjistä, joiden vuoksi Roadburniin mennään. Se on eklektinen sekoitus 60- ja 70-luvun soundeja, missä folk, psykedelia ja proge yhdistyvät kauniiseen laulunkirjoitukseen. Kappaleita, jotka tulet muistamaan. Nämä muusikot osaavat soittaa tahoillaan, mutta tästä on syntynyt todella hyvä bändi. Dust Mountain tulee olemaan trippi, josta moni tulee olemaan mielissään.”

Hexvessel esittää kokonaisuudessaan debyyttialbuminsa Dawnbearerin. Sen julkaisusta on kulunut 10 vuotta. Miltä tuntui palata sen pariin?

”Se on ollut musertavaa monin tavoin! Se tuntui absoluuttiselta missiolta, koska sitä albumia ei tehty livenä soitettavaksi. Mutta suurimmalta osin on ollut miellyttävä ja valaiseva aika palata sen pariin. Olemme treenanneet tätä varten viisi kuukautta, työn ja suunnittelun määrä on ollut valtava.”

”Meillä on erityisiä vieraita, kuten Pekko Käppi, kenen kanssa olemme kiertäneet ja ystävystyneet. Hänen jouhikkonsa tuo mukaan oman tunnelmansa. Kävimme uskollisesti levyn kimppuun, mutta annoimme itsemme lisätä uusia elementtejäkin, joilla saimme vahvistettua joitakin kohtia. Albumilla alun perin soittanut kitaristi Andy McIvor liittyi mukaan Uudesta-Seelannista, joten mukana on myös teknologisia urotöitä. Hän sanoi, että tästä tuli paikoin parempi kuin itse albumista, joten uskoisin sen olevan hyvä merkki.

”Albumiin liittyy niin paljon muistoja, jotka risteävät Roadburnin kanssa, joten tämä paikka on täydellinen sen ensiesitykselle. Tämä show on ehkäpä parasta, mitä Hexvessel on koskaan tehnyt.”

Mitkä ovat vinkkisi Roadburn Reduxia varten?

”Suomalaisilla on yleensä kirjoittamaton sääntö, ettei Roadburnissa käydä katsomassa suomalaisia bändejä, jotta jää enemmän aikaa nähdä muita artisteja. Tilburgissa tämä onkin hyvä linjaus, mutta nyt sanoisin, että suosikaa suomalaisia! He ovat saavuttaneet jotain todella upeaa, josta pitää olla ylpeä. He esiintyvät arvostetussa tapahtumassa rinnakkain, paikoin jopa päätä korkeammalla, kuin monet kansainvälisesti tunnustetut artistit.”

”Myös: antakaa tippiä Roadburnille, tehkää lahjoitus. Tämän festivaalin on selvittävä, jotta musiikki voi selvitä. Svart Session on ponnistus, jolla yritämme auttaa skeneämme kestämään myös tuleville sukupolville.”

Roadburn Redux järjestetään 15.–18. huhtikuuta ilmaisena striimitapahtumana. Lisätiedot esiintyjistä ja aikatauluista festivaalin kotisivuilla.

Lisää luettavaa